Tilaa arvio asunnostasi

Koko ajan kehittyvä Hyvinkää on kokoaan suurempi kaupunki

Hyvinkää on tunnettu monipuolisista ulkoilumaastoistaan sekä kokoaan suuremman kaupungin vilkkaasta kulttuurielämästä sekä palveluista. Haastattelimme Hyvinkään tuntevaa RE/MAXin kiinteistönvälittäjää Sari Palomäkeä siitä, mikä tekee Hyvinkäästä suositun asuinpaikan.

Kehitys on Hyvinkäällä eteenpäin vievä voima

Sari Palomäki näkee Hyvinkään ensisijaisesti kaupunkina, joka kehittyy koko ajan – näkyvästi ja monella eri saralla.

”Hyvinkää menee jatkuvasti eteenpäin niin kulttuuripuolella kuin esimerkiksi siinä, että työpaikkoja tulee koko ajan lisää. Esimerkiksi sairaala laajenee ja KONE työllistää paljon ihmisiä. Jopa 66 % väestöstä on työikäisiä – sen huomaa Hyvinkäällä siinä, että kehitys on monella tapaa nopeaa.”

Hyvinkään keskustassa on todella kattavat palvelut. Pääkadun varrella on kivijalkaputiikkeja, ja Kauppakeskus Willa tarjoaa erilaisia palveluita 120 liikkeen voimin.

Näiden lisäksi vapaa-ajanviettokeskus Sveitsiä kehitetään koko ajan lisää.”Nykyisin Sveitsissä on uimala, seikkailuratoja, laskettelukeskus sekä esimerkiksi Bio Rex – elokuvateatteri, jonka yhdessä salissa on myös viinitarjoilumahdollisuus.”

Kytäjän retkeilymaastot vetävät puoleensa lomailijoita ja luontoa arvostavia asukkaita

Hyvinkäätä ympäröivät laajat ulkoilumaastot, jotka tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet myös harvinaisimmillekin aktiviteeteille.

”Hyvinkään ympärillä on Kytäjän upeat retkeilymaastot, ja siellä voi harrastaa eräretkeilyä ja jopa kalliokiipeilyä. Monet tulevatkin Hyvinkäälle lomailemaan. Helsingistä asuntonäytöillä käy myös ihmisiä, jotka haluavat muuttaa Hyvinkäälle jo pelkästään upeiden retkeilymaastojen vuoksi.”

Sveitsin luonnonpuistossa voi virkistäytyä ja liikkua monipuolisesti ympäri vuoden. Alueella on monipuoliset kävely-, pyöräily- ja hiihtoreitit, joista useat ovat valaistuja. Niiden lisäksi Perttulan nurmilla on lumetettuja ensilumen latuja. Puiston ytimessä harjukuoppia kiertävät myös kulttuuri- ja luontopolut.

”Hyvinkää tarjoaa myös lapsille hyvät mahdollisuudet harrastaa. Se on monille perheille asia, jota he Hyvinkäässä arvostavat.”

Hyvinkää on kuin ”pieni Helsinki”

Matka Helsinkiin taittuu junalla tunnissa ja autolla Mannerheimintielle pääsee noin 45 minuutissa. Sen lisäksi suunnitteilla on pikajunayhteys, joka veisi Hyvinkäältä Helsinkiin 45 minuutissa. Moni käykin pääkaupunkiseudulla töissä Hyvinkäältä.

Myös Hyvinkäällä on hyvät työllistymismahdollisuudet, eikä välttämättä tarvetta muualle kulkemiseen aina ole:

”Hyvinkäällä on myös ruotsinkielinen koulu ja päiväkoti sekä saatavana englanninkielistä alakouluopetusta. KONE yrityksenä kansainvälistää Hyvinkäätä, sillä heillä on työntekijöitä myös ulkomailta. Voisi sanoa, että Hyvinkää on tavallaan pieni Helsinki”, Palomäki kiteyttää.

Niin perheiden kuin sijoittajien suosiossa

Hyvinkäällä on tällä hetkellä myyjän markkinat asuntokaupassa. Palomäki kertoo, että myös asuntosijoittajien keskuudessa Hyvinkää on suosittu. Monet sijoittajat pitävät Hyvinkäätä hyvänä sijoituskohteena, sillä asuntojen hinnat ovat hyvin kohtuulliset esimerkiksi pääkaupunkiseutuun verrattuna. Kuitenkin Hyvinkää on asuinpaikkana varsin haluttu kaupunki, ja vuokratuotto on täten hyvä. Hyvinkäällä perheet yleensä ostavat omakotitaloja – ja pääkaupunkiseudun sijoittajat yksiöitä ja kaksioita”, Palomäki kertoo.

Asuinalueet kasvavat ja uusia syntyy

Hyvinkään asuntokanta on monipuolista. Hyvinkäälle on vuonna 1920 perustettu kauppala, ja vanhimmat omakotitalot ovat noilta ajoilta.

”Sen lisäksi Hyvinkäällä on funkkistyylin taloja, 70-luvun taloja Paavolassa, 80–90-luvun taloja sekä paljon ihan uutta rakennuskantaa. Hyvinkäältä löytyy kaikille jotakin, ja kaupunki on kasvanut vauhdilla. Vuoden 2013 asuntomessualue Metsäkalteva ja Kalteva kasvavat selvästi, ja uusia asuinalueita syntyy koko ajan.”

Paikallisten keskuudessa suosituimmat asuinalueet Palomäen mukaan ovat Tanssikallio, Pavinmäki sekä Kenraalinkulma puutaloineen. Se onkin nousemassa trendikkääksi alueeksi.

”Pavinmäessä ja Tanssikalliossa on omakotitalojen lisäksi myös rivitaloja ja pari kerrostaloa, kun taas Kenraalinkulma on puhtaasti omakotitaloaluetta. Keskustassa Hangonsillan alue tulee muuttumaan merkittävästi. Sinne rakennetaan asuinrakennusten lisäksi uudet, modernit koulukeskukset, joissa yhdistyvät yläkoulu ja lukio. Nämä hankkeet uudistavat koko Hyvinkään keskustaa”, toteaa Palomäki.

Eläväinen Hyvinkää kasvaa luontoa kunnioittaen

Hyvinkää on muuttovoittoinen kaupunki, jota ohjaa kasvu ja kehitys, mutta luontoa kunnioittaen.

”Esimerkiksi Sveitsin 270 hehtaarin luonnonpuisto – joka on ihan keskustan kupeessa – halutaan säilyttää, jotta kaupungin hengittävyys säilyy. Sen lisäksi keskustaan avattiin juuri kaupungin keuhkoiksi terveysmetsä, jossa on muutaman kilometrin mittainen kiertelevä reitti pysähdyspaikkoineen. Sinne pääsee myös pyörätuolilla.”

Kulttuuritapahtumia Hyvinkäällä riittää, ja tällaisia ovat esimerkiksi Red Carpet -elokuvafestivaali ja raskaan musiikin Steelfest-festivaali. Kulttuurinnälkää voi tyydyttää taidemuseossa, rautatiemuseossa ja monenlaisissa paikallisissa tapahtumissa. Kahviloita, ravintoloita ja kesäterasseja löytyy Hyvinkäältä moneen makuun.

”Hyvinkäällä on vahva kuvataide-elämä taidenäyttelyineen ja kytköksiä myös maamme taidehistoriaan. Esimerkiksi Helene Schjerfbeckistä kertovassa elokuvassa on kuvattu kohtauksia Hyvinkäällä.”

Palomäen mukaan Hyvinkää on elinvoimainen kaupunki, jonka verotuksen ja talouden työikäisten ihmisten enemmistö pitää kunnossa.

Hyvinkäällä ollaan rohkeita ja innovatiivisia, uskalletaan lähteä tekemään uusia asioita. Persoonallinen ja ihanan rohkea kaupungin johto tuo edistyksellistä ajattelua Hyvinkäälle.”

Hyvinkään keskustaan on avattu laajennettu RE/MAXin toimipiste RE/MAX Villa. Tervetuloa tutustumaan!

Villan toimipiste etsii myös uusia välittäjiä tiimiinsä – jos olet kiinteistönvälittäjän ammatista unelmoiva uusi kyky tai kokenut välittäjä, yhteydenotto on lämpimästi tervetullut.

Tätä artikkelia varten haastattelimme:

Sari Palomäki

Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV

RE/MAX Villa

Kaipaatko apua asunnon myyntiin tai ostoon? Jätä yhteydenottopyyntö, niin jutellaan lisää.


Kaipaatko välittäjän apua?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme yhteydessä sinuun

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.
Miten voimme olla avuksi
Vahvistus
Uutiskirje