RE/MAX markkinakatsaus, helmikuu 2022...

Asuntokaupan vuosi 2022 käyntiin odotusten mukaisesti

RE/MAX-ketju kertoo markkinakatsauksessaan koko Suomen asuntomarkkinoiden kehityksestä KVKL:n Hintaseurantapalvelun lukujen perusteella. Nostamme myös esiin alueellisia huomioita markkinasta ja tulevaisuuden näkymistä.

Asuntokaupan vuosi 2022 käynnistyi odotetusti – tammikuussa kauppamäärät olivat pienoisessa laskussa verrattuna edelliseen vuoteen. Vanhojen asuntojen kauppamäärät laskivat 2 prosenttiyksikköä edelliseen vuoteen verrattuna. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna tammikuu 2022 oli kuitenkin keskiarvon yläpuolella – kasvua viimeisen 5 vuoden keskiarvoon oli noin 8 prosenttiyksikköä.

“Tammikuu on välitysalalla usein hieman hiljaisempi kuukausi. RE/MAX-ketjussa tammikuu oli kuitenkin kauppamäärillä mitattuna ennätysvilkas – kasvua edellisen vuoden tammikuuhun oli lähes 30 %. Vuosi on siis lähtenyt vauhdikkaasti liikenteeseen ja ennustamme, että keväästä tulee vilkas”, taustoittaa RE/MAX Suomen toimitusjohtaja Pasi Aalto.

 

Kerrostaloasuntojen kauppamäärät pysyneet valtakunnallisesti edellisen vuoden tasolla

 

Tarkasteltaessa viimeisen kolmen kuukauden kauppamääriä (marraskuu 2021-tammikuu 2022) käytettyjen kerrostaloasuntojen kauppamäärät ovat pysyneet jotakuinkin samalla tasolla edellisvuoteen (marraskuu 2020-tammikuu 2021) verrattuna.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana pääkaupunkiseudun kauppamäärät ovat olleet pienoisessa laskussa – laskua kertyi 2 prosenttiyksikköä. Muutamina poikkeuksina valtakunnaliseen kehitykseen ovat Jyväskylä (+18 %), Kuopio (+18 %) ja Järvenpää (+17 %).

 

Omakotitalojen kauppamäärien kehitys jatkui laskusuunnassa

 

Omakotitalojen kauppamäärät kääntyivät loppuvuonna 2021 laskuun ja sama trendi jatkui myös tammikuussa. Valtakunnallisesti tarkasteltuna viimeisen 3 kuukauden aikana (marraskuu 2021 – tammikuu 2022) omakotitalojen kauppamäärät laskivat keskimäärin 5 prosenttiyksikköä.

Monilla alueilla viime vuoden aikana kehittynyt alitarjonta näkyy kauppamäärissä laskevana trendinä – esimerkiksi pääkaupunkiseudulla omakotitalojen kauppamäärät laskivat keskimäärin 18 prosenttiyksikköä. Muutamilla alueilla vastaavasti kauppamäärien kasvu on ollut suurta – tästä esimerkkinä muun muassa Lappeenranta (+30 %), Kerava (+23 %) ja Tuusula (+12 %).

“Mielenkiintoista on nähdä, miten pitkään jatkunut alitarjontatilanne hyväkuntoisista perheasunnoista kehittyy vuoden 2022 aikana. Käytännössä kysyntää omakotitaloille olisi enemmän kuin luvut näyttävät, mutta tarjontaa ei ole markkinoilla riittävästi”, toteaa RE/MAX Suomen Pasi Aalto.

 

Myyntiajat pienoisessa laskussa – alueelliset erot suuria

 

Viimeisen kolmen kuukauden tarkastelujaksolla (marraskuu 2021-tammikuu 2022) käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräinen myyntiaika oli koko Suomessa 83 päivää ja pääkaupunkiseudulla 62 päivää. Valtakunnallisesti myyntiajat pitenivät 1 prosenttiyksiköllä (1 päivä). Pääkaupunkiseudulla myyntiajat pitenivät keskimäärin 6 prosenttiyksiköllä (4 päivää).

Myyntiajat ovat viimeisen kolmen kuukauden aikana lyhentyneet merkittävästi muun muassa Lappeenrannassa (-38 %), Järvenpäässä (–36 %), Oulussa (–24 %), Tuusulassa (–19 %) ja Mäntsälässä (–18 %).

 

Omakotitalojen valtakunnallinen myyntiajat ovat olleet selvästi laskussa viimeisen kolmen kuukauden aikana. Valtakunnallinen keskiarvo omakotitalojen myyntiajoissa oli 119 päivää, joka on noin 18 päivää vähemmän verrattuna vuoden takaiseen.

Alueellisesti tarkasteltuna omakotitalojen myyntiajan ovat laskeneet eniten Kotkassa (–59 %), Keravalla (–34 %), Hämeenlinnassa (–29 %), Kuopiossa (–29% ja Lohjalla (–26 %).

 

Neliöhinnat jatkoivat kevyttä kasvuaan

 

Käytettyjen kerrostaloasuntojen neliöhinnat kasvoivat marraskuun 2021 ja tammikuun 2022 välisenä aikana keskimäärin 2 prosenttiyksikköä – keskimääräinen neliöhinta asettui 3 344 euroon. Kasvua edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna kertyi noin 63 euroa/neliö.

RE/MAX-ketjun tammikuun tulokset lupaavat hyvää loppuvuodelle

Vuosi 2022 on saatu käyntiin ja kysyimmekin RE/MAX Suomen toimitusjohtajalta kevään 2022 näkymistä:

“RE/MAXin tulos kauppamäärillä mitattuna oli tammikuussa 2022 erittäin hyvä. Tammikuun tuloksemme oli koko RE/MAX Suomen historian paras. Vuosi saatiin siis käytiin positiivisissa merkeissä ja uskomme, että myös koronatilanteen tasaantuminen ja rajoitusten purkaminen vauhdittaa osaltaan kevään asuntomarkkinaa. Oman mausteensa markkinatilanteeseen luo etenkin mediassa käyty keskustelu korkojen noususta, mutta sen vaikutus jää nähtäväksi”, summaa Pasi Aalto.

 

Selaa markkinakatsausta

 

 Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu / REMAX Suomi

Lisätietoja:

Pasi Aalto, Toimitusjohtaja, RE/MAX Suomi +358 20 573 4000 | pasi.aalto@remax.fi

 

Suomessa ensimmäinen REMAX-toimisto avattiin 2006. Tällä hetkellä RE/MAXilla on yli 450 välittäjää 25:llä eri paikkakunnalla Suomessa, ja välittäjämäärä on kasvussa. Yhtiön tavoitteena on palvella jokaista asiakasta tasalaatuisesti ja laadukkaasti, oli kyse asunnon sitten myymisestä, ostosta tai vuokrauksesta.

REMAX toimii globaalisti lähes 50 vuoden kokemuksella 110 maassa yli 8000 toimiston ja yli 140 000 välittäjän vahvuudella. REMAX on markkinajohtaja 12 Euroopan maassa, USA:ssa ja Kanadassa. REMAX-välittäjät auttavat vuosittain yli miljoonaa ihmistä ostamaan ja myymään kotinsa ympäri maailmaa.

 

Haluan varata
Ilmaisen hinta-arvion

Kutsu RE/MAX-välittäjä arviokäynnille kotiisi, hän osaa suositella juuri sinulle ja kodillesi sopivaa palvelukokonaisuutta.
Varaa aika kalenterista, ja välittäjämme tulee arvioimaan asuntosi hinnan.
Hyvä, tarvitsemme vielä muutaman tiedon
Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi..
Ole hyvä ja kirjoita sähköpostiosoitteesi..
Ehdota aikaa
Alkaen klo
Toinen aika
Alkaen klo
Kiitos arviokäynnin varaamisesta
Alueesi RE/MAX-välittäjä on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian ja vahvistaa tapaamisajan.
Palvelinvirhe, lomaketta ei lähetetty.
Yritä uudelleen jonkin ajan kuluttua..
Loading

Tiesitkö tämän asunnon vaihtamisesta?

Tilaa uutiskirje

* Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
* Ole hyvä ja anna oikea sähköpostiosoitteesi.

Ole hyvä ja odota... Loading

Olen kiinnostunut
* Ole hyvä ja valitse kiinnostuksen kohteesi.

Voimmeko olla avuksi?

Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä sinuun.

Ota yhteyttä!
Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa?
Anna meidän auttaa!

Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi.
Ole hyvä ja kirjoita postinumerosi.
Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja kirjoita viesti.