RE/MAX markkinakatsaus, Tammikuu 2022...

Asuntomarkkinoiden vuosi 2021: ennätyksellisiä kauppamääriä ja alueellista polarisoitumista 

RE/MAX-ketju kertoo markkinakatsauksessaan koko Suomen asuntomarkkinoiden kehityksestä KVKL:n Hintaseurantapalvelun lukujen perusteella. Nostamme myös esiin alueellisia huomioita markkinasta ja tulevaisuuden näkymistä. 

Vuosi 2021 jää historiankirjoihin tähän mennessä vilkkaimpana asuntokaupan vuotena. Koko vuoden 2021 aikana tehtiin yli 85 000 asuntokauppaa, mikä on yli 10 000 enemmän kuin vuonna 2020. Prosentuaalista kasvua kertyi siis noin 13 prosenttia. 

“Kiinteistönvälitysala on selvinnyt korona-ajasta yhtenä voittajista. Suomalaiset ovat panostaneet entistä enemmän kotiin ja asumiseen ja kiinteistönvälitysalalla on tehty hartiavoimin töitä niin koronaturvallisen arjen varmistamiseksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on yksityis- ja virtuaalinäyttöjen yleistyminen ja asuntokauppaprosessin digitalisaatio”, summaa RE/MAX Suomen toimitusjohtaja Pasi Aalto. 

 

Loppuvuonna asuntomarkkinan kasvuvauhti hidastui, RE/MAXilla ennätyskuukausia 

Loka-joulukuussa 2021 käytettyjen asuntojen kauppamäärissä oli noin 5 prosenttiyksikköä laskua verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Vastaavasti RE/MAXin loppuvuosi oli, markkinan kasvun tasaantumisesta huolimatta, erittäin hyvä. 

“Loppuvuonna markkinoiden kasvuvauhti odotetusti tasaantui. Edelleen monilla alueilla asuntojen alitarjonta hidastaa markkinoiden kasvuvauhtia. RE/MAXin kasvuvauhti Suomessa pysyi loppuvuonna hyvällä tasolla – muun muassa joulukuu 2021 oli koko RE/MAXin historian paras joulukuu myyntiluvuilla mitattuna", toteaa RE/MAX Suomen toimitusjohtaja Pasi Aalto.

 

Kerrostalojen kauppamäärät lähes samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna 

Valtakunnallisesti tarkasteltuna käytettyjen kerrostaloasuntojen kauppamäärät olivat loka-joulukuussa 2021 edellisvuoden tasolla (+1 %). Pääkaupunkiseudulla loppuvuosi 2021 kääntyi kerrostaloasuntojen kauppamäärien osalta pienoiseen laskuun verrattuna edelliseen vuoteen. Loppuvuonna 2021 kerrostalojen kauppamäärät kasvoivat eniten Järvenpäässä (+28 %), Lohjalla (+22 %), Kuopiossa (+14 %) ja Jyväskylässä (+10 %). 

 

 

Omakotitalojen kauppamäärät kääntyivät laskuun 

Vuoden 2021 lopulla käytettyjen omakotitalojen kauppa kävi hieman edellisvuotta rauhallisemmin – loka-joulukuussa kauppamäärissä oli  laskua edellisvuoteen verrattuna noin  4 prosenttiyksikköä. Monilla alueilla vallinnut alitarjonta hyväkuntoisista ja tilavista asunnoista on vaikuttanut omakotitalokauppaan. 

Vuosi 2021 oli kokonaisuudessaan kuitenkin kasvun vuosi myös omakotitalojen kaupassa – kauppamäärät kasvoivat noin 8 prosenttiyksikkö edellisvuoteen verrattuna. 

 

Valtakunnalliset myyntiajat pienoisessa laskussa –  alueelliset erot suuria 

Loka-joulukuussa 2021 käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräinen myyntiaika oli koko Suomessa 82 päivää ja pääkaupunkiseudulla 62 päivää. Valtakunnallisesti myyntiajat lyhenivät 1 prosenttiyksiköllä (1 päivä). Pääkaupunkiseudulla myyntiajat pitenivät keskimäärin 6 prosenttiyksiköllä (4 päivää).  

Myyntiajat lyhenivät huomattavasti loka-joulukuussa 2021 muun muassa Mäntsälässä (-42 %), Lappeenrannassa (-32 %), Järvenpäässä (-29 %), Porvoossa (-18 %) ja Hämeenlinnassa (-19 %). 

Omakotitalojen myyntiaika oli loka-joulukuussa 2021 keskimäärin 114 päivää. Tämä on noin 15 % (21 päivää) lyhyempi myyntiaika verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2020.  

Koko vuoden valtakunnallisia lukuja tarkasteltaessa käytettyjen omakotitalojen keskimääräinen myyntiaika on 120 päivää, joka on noin 25 päivää (n. 20%) lyhyempi kuin vuonna 2020. 

 

Neliöhinnat jatkoivat kasvuaan 

Käytettyjen kerrostalojen neliöhintojen kasvu jatkui loppuvuonna 2021. Loka-joulukuussa kasvua edelliseen vuoteen kertyi noin 3 prosenttiyksikköä. 

Koko vuoden 2021 osalta tarkasteltuna käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräinen neliöhinta oli 3 335 €. Euromääräistä kasvua edelliseen vuoteen verrattuna noin 100 euroa / neliö. 

 

Miltä näyttää asuntokaupan vuosi 2022? 

Vuosi 2021 on nyt saatu kunnialla vietyä kirjoihin ja kansiin. Mutta mitkä ovat päälimmäiset huomiot vuodesta ja miltä vuosi 2022 näyttää asuntomarkkinoilla? 

RE/MAX Suomen toimitusjohtaja Pasi Aalto: 

“Vuosi 2021 oli kaupallisesti hyvä vuosi. Vaikka koronavirustilanne meni haasteellisempaan suuntaan erityisesti loppuvuonna, kauppa kävi tilanteesta huolimatta kuitenkin suhteellisen vilkkaana.

Vuoden 2022 alussa koronatilanne tulee hidastamaan asuntokauppaa. Käytännössä osa asuntojen omistajista siirtää suunnitellun myynnin aloitusta ja käytännön arjessa tartunnat ja karanteenit voivat siirtää sovittuja kauppoja – varsinkin, jos sähköinen kauppa ei ole mahdollinen. Monilla alueilla on pulaa myytävistä asunnoista. Ostajia olisi, mutta tarjontaa ei. Kuluttajien luottamus omaan ja Suomen talouteen oli joulukuussa selkeässä laskussa. Mikäli suunta jatkuu, on sillä vaikutusta asunnonvaihtoaikeisiin".


Nostoja vuodelle 2022:

  • Suurempien asuntojen kysyntä tulee pysyttelee korkealla tasolla.
  • Pienempien asuntojen tarjonta lisääntyy ja myyntiajat pidentyvät, kun sijoittajat laittavat asuntojaan myyntiin tuotto-odotusten heikentyessä.
  • Vuokra-asuntoja on tarjolla enemmän ja vuokratasot ovat jopa laskussa.
  • Asuntokaupan vauhti rauhoittuu – tämä suunta on ollut näkyvissä jo vuoden 2021 lopussa.
  • Etätyöt, lisätilan tarve ja kotiin panostaminen tulevat näkymään trendinä myös vuonna 2022.

 

Selaa markkinakatsausta

 

Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu / REMAX Suomi  

  

Lisätietoja  

Pasi Aalto, Toimitusjohtaja, RE/MAX Suomi  

+358 20 573 4000 | pasi.aalto@remax.fi  

  

Suomessa ensimmäinen REMAX-toimisto avattiin 2006. Tällä hetkellä RE/MAXilla on yli 450 välittäjää 25:llä eri paikkakunnalla Suomessa, ja välittäjämäärä on kasvussa. Yhtiön tavoitteena on palvella jokaista asiakasta tasalaatuisesti ja laadukkaasti, oli kyse asunnon sitten myymisestä, ostosta tai vuokrauksesta.  

REMAX toimii globaalisti lähes 50 vuoden kokemuksella 110 maassa yli 8000 toimiston ja yli 140 000 välittäjän vahvuudella. REMAX on markkinajohtaja 12 Euroopan maassa, USA:ssa ja Kanadassa. REMAX-välittäjät auttavat vuosittain yli miljoonaa ihmistä ostamaan ja myymään kotinsa ympäri maailmaa.  

  

 

 

 

Haluan varata
Ilmaisen hinta-arvion

Kutsu RE/MAX-välittäjä arviokäynnille kotiisi, hän osaa suositella juuri sinulle ja kodillesi sopivaa palvelukokonaisuutta.
Varaa aika kalenterista, ja välittäjämme tulee arvioimaan asuntosi hinnan.
Hyvä, tarvitsemme vielä muutaman tiedon
Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi..
Ole hyvä ja kirjoita sähköpostiosoitteesi..
Ehdota aikaa
Alkaen klo
Toinen aika
Alkaen klo
Kiitos arviokäynnin varaamisesta
Alueesi RE/MAX-välittäjä on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian ja vahvistaa tapaamisajan.
Palvelinvirhe, lomaketta ei lähetetty.
Yritä uudelleen jonkin ajan kuluttua..
Loading

Tiesitkö tämän asunnon vaihtamisesta?

Tilaa uutiskirje

* Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
* Ole hyvä ja anna oikea sähköpostiosoitteesi.

Ole hyvä ja odota... Loading

Olen kiinnostunut
* Ole hyvä ja valitse kiinnostuksen kohteesi.

Voimmeko olla avuksi?

Jätä yhteystietosi, niin olemme yhteydessä sinuun.

Ota yhteyttä!
Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa?
Anna meidän auttaa!

Ole hyvä ja kirjoita nimesi.
Ole hyvä ja kirjoita numerosi.
Ole hyvä ja kirjoita postinumerosi.
Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja kirjoita viesti.