Rintamamiestalo peltojen lomassa
Maaseudun rauhassa Pernajan Vanhassakylässä peltojen kupeessa sijaitsee tila nimeltä Kamula. Kamulaan kuuluu omakotitalo, pihasauna sekä grillikota.
Tontin pinta-ala on 2880 neliötä.
Juuri kuntokartoitettu (23.01.2025) omakotitalo on 1955 vuonna valmistunut rintamamiestalo, joka kätkee sisäänsä kaksi asuinkerrosta sekä kellarikerroksen. Kuntokartoittajan sanoja lainaten: ”Talo on rakenteiltaan ikäisekseen hyväkuntoinen.” Kunnon ylläpitämiseksi taloon on muutamia vuosia sitten vaihdettu vesikate sekä ikkunat.
Rintamamiestaloksi tämä koti on yllättävän iso, sillä asiakirjoihin on kirjattu kerrosalaksi 184 neliötä, josta asuinneliöitä on noin 130 neliötä. Tähän kokonaisuuteen mahtuu viisi huonetta kahdessa eri kerroksessa sekä todella tilava kellarikerros.
Ensimmäisessä asuinkerroksessa on keittiö, olohuone, kylpyhuone ja isoin makuuhuone. Toisessa asuinkerroksessa on loput kolme makuuhuonetta, aula, wc, kaksi parvea ja kaksi erillistä komeroa. Tilaa riittää varmasti jokaiselle asukkaalle. Sen lisäksi kellarikerroksessa on runsaasti tilaa omille harrastuksille sekä tavaroiden säilytykseen. Rintamamiestalojen tyyliin kellariin johtaa autoluiska ja autotallin oveksi on asennettu nosto-ovi. Lämpöä taloon saadaan kahdesta kakluunista sekä keittiössä olevasta leivinuunista. Näitä tukemassa on myös ilmalämpöpumppu sekä sähkölämmitys.
Pernajan Vanhakylä sijoittuu valtatie 7 varrelle aavoille peltomaisemille. Alueella on myös metsää sekä joki, joka yhdistyy Pernajanlahteen. Tunnetuin maamerkki on varmasti Kuninkaantien ABC. Rusthållarinmäeltä kuljet vaivattomasti omalla kulkuneuvolla niin länteen Porvooseen ja Helsinkiin tai itään Loviisaan. Porvooseen matkaa kertyy alle 20 minuuttia ja Helsingin keskustaan pääset alle tunnissa. Perus päivittäistavaraostokset pystyt tekemään Koskenkylässä., josta löytyy myös lapsiperheiden tarpeisiin pari päiväkotia sekä peruskoulu.
Tämä voi olla tilaisuutenne toteuttaa unelmanne. Ota rohkeasti yhteyttä ja käydään yhdessä tutustumassa kiinteistöihin.
Teitä auttamassa ovat:
Tarja Vatanen ja Niko Pimiä
Vanhempi kiinteistönvälittäjä LKV, LLV, KiLAT sekä nuorempi myyntineuvottelija
RE/MAX Luotsi, Asuntokulma Oy LKV
+358 40 583 2643/ +358 45 105 1116
tarja.vatanen@remax.fi/ niko.pimia@remax.fi
Suunnitteletko oman asuntosi, liiketilasi tai tonttisi myyntiä? Pyydä minut maksuttomalle arviokäynnille. Saat samalla ajankohtaista tietoa asuntomarkkinoista.
Lisätiedot ja yhteydenotot
Niko Pimiä
045 105 1116, niko.pimia@remax.fi
RE/MAX Luotsi | Asuntokulma Oy LKV
y-tunnus: 2294910-2
Osoite:
Rusthållarinmäki 3 07740 Loviisa
Kaupunginosa/kylä:
Vanhakylä
Asuintilojen pinta-ala:
132 m2
Muiden tilojen pinta-ala:
52 m2
Kokonaispinta-ala:
184 m2
Lisätietoja pinta-alasta:
Pinta-alat saattavat tämän ikäisissä kohteissa (rekisteröity ennen 01.01.1992) poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien (SFS 5139) mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta.
Huoneet:
5h+k+aula+2xkh+kellari+s
Kohteen tyyppi:
Omakotitalo
Kohteen yleiskunto:
Tyydyttävä
Keittiön kuvaus:
- Kellarissa arkkupakastin (toimiva) jää mielellään ostajalle
Keittiön varusteet:
Jääkaappi, astianpesukone, mikroaaltouuni, uuni (termostaatti hajonnut) ja leivinuuni, puuhella
Kylpyhuoneen varusteet:
WC-istuin, suihku, lattialämmitys, allaskaappi, pesuallas ja 2x kaappi
Saunan lisätiedot:
Saunarakennus
- pukuhuone (porinmatti), lattia: laminaatti
-saunan lattia: laatta, seinä: puu
- pesutilan lattia ja seinät: laatta
Taloyhtiöön / Kiinteistöön kuuluu:
- Omakotitalo, saunarakennus, grillikota ja leikkimökki
Kohde myydään vuokrattuna:
Ei
Lisätietoja maksuista:
- Vuoden sähkönkulutus on nykyisellä omistajalla ollut noin 16000 kWh. Kuukausimaksu maksetaan pääsulakkekoon ja liittymätyypin mukaan. Noin 16000 kWh:n vuosikulutuksen mukaan laskettuna vuosikustannus on noin 1518,40 € (laskettu Väreen kiinteähintaisen sopimuksen mukaan 9,49 snt/ kWh) eli n. 126,53 €/ kk. Kymenlaakson Sähkön sähköverkon sähkönsiirtomaksu on 2,85 snt/ kWh, näin ollen noin 16000 kWh vuosikulutuksella sähkönsiirtomaksun vuosikustannus on noin 456,00 € eli n. 38 €/ kk. Sähkön euromääräinen kustannus riippuu tietenkin kulloinkin voimassa olevan oman sähkösopimuksen hinnasta sekä elintavoista, asukkaiden määrästä ja totutusta käytöstä. Kulutukseen vaikuttavat myös eri vuodenaikojen vaihtelu ja senhetkin ilman lämpötila. Kesäisin kiinteistön sähkönkulutus on ollut huomattavasti pienempää, kuin talven kovilla pakkasilla. Kesäisin euromääräinen kulutus on ollut 80 euron luokkaa ja talvella tämä on vaihdellut 150 € - 300 € välillä.
- Puut: n. 2v = 900 € (runkoina, n. 50 mottia)
- Vesimaksut: Noin 700 €/ vuosi. Laskutetaan kahdesti vuodessa, jolloin arviolasku tulee joulukuussa ja tasauslasku heinäkuussa (vesimittarin mukaan).
- Jätemaksu: 3kk välein n. 81,33 €
- Nuohous: Talo, n. 170-200 €/ vuosis sekä sauna n. yhden kerran/ kaksi vuotta
Keittiö
Keittiön kuvaus:
- Kellarissa arkkupakastin (toimiva) jää mielellään ostajalle
Keittiön varusteet:
Jääkaappi, astianpesukone, mikroaaltouuni, uuni (termostaatti hajonnut) ja leivinuuni, puuhella
Lattiamateriaalit:
Vinyyli
Kylpyhuone
Kylpyhuoneen varusteet:
WC-istuin, suihku, lattialämmitys, allaskaappi, pesuallas ja 2x kaappi
Lattiamateriaalit:
Laatta ja betoni
Seinämateriaalit:
Kaakeli
Sauna
Asunnossa sauna:
Kyllä
Saunan lisätiedot:
Saunarakennus
- pukuhuone (porinmatti), lattia: laminaatti
-saunan lattia: laatta, seinä: puu
- pesutilan lattia ja seinät: laatta
Erilliset WC:t
Lattiamateriaalit:
Laatta
Seinämateriaalit:
Kaakeli
Olohuone
Lattiamateriaalit:
Laminaatti
Seinämateriaalit:
Tapetti ja maali
Makuuhuoneet
Makuuhuoneen lisätiedot:
- 1 alakerrassa: laminaatti, maali
- 3 yläkerrassa: puulankku, maali (liitutaulumaali osittain)/ puupaneeli
Muut tilat ja varustelu
Taloyhtiöön / Kiinteistöön kuuluu:
- Omakotitalo, saunarakennus, grillikota ja leikkimökki
Takkatiedot:
- Pönttöuuni x2
Lisätietoja terassista:
- Terassilaajennus v. 2014
Säilytystilat
Kohteen säilytystilat:
- 2 kpl vintti
Lisätietoja säilytystiloista:
- Kellarissa säylytystilaa
TV ja tietoliikenne
Taloyhtiössä on antenni:
Kyllä
Kunto
Kohteen yleiskunto:
Tyydyttävä
Muuta kauppaan kuuluvaa
Kohde myydään kalustettuna:
Ei
Kiinteistötunnus:
585-411-1-23
Rakennus- ja pintamateriaalit:
Puu
Lämmitysjärjestelmä:
Sähkö, ilmalämpöpumppu, puu ja 2xpönttöuuni, leivinuuni, puuhella
Ilmanvaihto:
Painovoimainen
Vesijohto:
Vesiosuuskunta
Viemäröinti:
Vesiosuuskunta
Taloyhtiöön / Kiinteistöön kuuluu:
- Omakotitalo, saunarakennus, grillikota ja leikkimökki
Onko kohteesta energiatodistusta?:
Kyllä
Kyllä |
Lisätietoja energiatodistuksesta:
- Yläpohjan lisäeristämisellä voidaan parantaa energiankulutusta
Kuntotutkimus tehty:
2025-01-23
Rakennukseen tehdyt korjaukset/remontit:
90-luku
- Yläkerran ullakkotilan käyttöönotto
- Luvulla salaojat ja patolevyt
2007
- Alakerran märkätilaremontointi vesieristeineen
2009
- Kaikki pinnat käyty läpi ja pinkopahvit vaihdettu kyprokkilevyihin
2010
- Ulkoverhous maalattu
- Katto huollettu, hiottu ja maalattu,
- Sisätilojen pinnat
2012
- Perinnesauna uusittu kokonaan, LVI ja sähköistetty
2015
- Katto ja ikkunat uusittu
2016
- Yläkerran märkätilan remontti, vesieristeet tehty itse ohjeiden mukaisesti. Vesieristeet suunniteltu kylpyammeelle, ei suihku käyttöön.
2018-2019
- Saunan vesivahinko korjattu vakuutusyhtiön toimesta
2023
- Pintahuoltoa märkätilaan ja putket
2025
- Saunan vesivahingon korjaus vakuutusyhtiön toimesta
2010-2020
- Sähkötöitä ja sähköjä siistitty
Tontin pinta-ala:
0,29 m2