Muuttovalmis omakotitalo rauhallisella Peippolan alueella
Peippolassa päättyvän tien varrelle valmistui yksitasoinen omakotitalo vuonna 1974. Tässä hyvin säännöllisesti huolletussa kodissa on asuinneliöitä tasan 100.
Nämä neliöt mahdollistavat kolme eri kokoista makuuhuonetta, tilavan olohuoneen ja avokeittiön, erillisen vessan sekä kylpyhuoneen saunalla. Tätä kokonaisuutta on pidetty hyvänä, sillä ainakin viimeisen 10 vuoden aikana lähes joka vuosi asunto on kokenut perusparannuksia. Näistä muutama mainitakseen: Kylpyhuone on uusittu vesieristeistä lähtien sekä saunan lauteet ja kiuas vaihdettu 2016; keittiön tasot, kaappien ovet sekä välitila remontoitiin 2018; lämminvesivaraaja vaihdettiin 2018 ja ilmalämpöpumppu asennettiin 2023. Näiden lisäksi talossa on päivitetty pintoja niin sisällä kuin ulkona viimeisten vuosien aikana.
Talo on rakennettu omalle aidatulle 516 neliön tontille. Talon ympäriltä löytyy mukavasti pihaa niin edestä kuin takaakin. Etupihan puolella on kaksi varastoa, josta toinen on lämmin ja yhteydessä taloon ja toinen taas on hankittu irrallisena. Talon ja varaston yhdistää katon lisäksi katettu terassi, johon on hankittu arjen hemmotteluhetkiä ajatellen poreallas. Poreallas on suojaisalla paikalla ja johon pääsee suoraan kylpyhuoneen kautta omasta ulko-ovesta. Talon takapihalta löytyy myös katettu terassi, jossa voi nauttia niin aurinkoisista kuin sateisista päivistä.
Lehtikujantie on sijainniltaan hyvin suojattu isompien teiden melulta, koska sijoittuu muiden omakotitalojen sekä puiston väliin. Peippola on pientaloasuinalue tarjoten asukkailleen rauhaisaa asumista lähellä Porvoon kaikkia palveluita. Läheltä, kävelyetäisyyden päästä, löytyy lapsiperheille päiväkodit sekä koulut. Tämän lisäksi läheltä löytyy myös hyvät harrastus- ja liikuntapaikat kaiken ikäisille asukkaille.
Viihtyisä koti viihtyisällä sijainnilla odottaa uutta/ uusia omistajia. Käydään yhdessä tutustumassa tähän kokonaisuuteen ja annetaan teille mahdollisuus ihastumiseen.
Teitä auttamassa ovat:
Tarja Vatanen ja Niko Pimiä
Vanhempi kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiLAT sekä nuorempi myyntineuvottelija
RE/MAX Luotsi, Asuntokulma Oy LKV
+358 40 583 2643/ +358 45 105 1116
tarja.vatanen@remax.fi/ niko.pimia@remax.fi
Suunnitteletko oman asuntosi, liiketilasi tai tonttisi myyntiä? Pyydä minut maksuttomalle arviokäynnille. Saat samalla ajankohtaista tietoa asuntomarkkinoista.
Lisätiedot ja yhteydenotot
Niko Pimiä
045 105 1116, niko.pimia@remax.fi
y-tunnus:
Osoite:
Lehtikujantie 14 06400 Porvoo
Kaupunginosa/kylä:
Peippola
Asuintilojen pinta-ala:
100 m2
Muiden tilojen pinta-ala:
8 m2
Kokonaispinta-ala:
108 m2
Pinta-ala on tarkistusmitattu:
Ei
Lisätietoja pinta-alasta:
- Muihin tiloihin kuuluu lämmin varasto
- Pinta-alat saattavat tämän ikäisissä kohteissa (rekisteröity ennen 01.01.1992) poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien (SFS 5139) mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta.
Kohteen tyyppi:
Omakotitalo
Vapautuminen:
Muu ehto: Sopimuksen mukaan, noin 2 kuukautta kaupanteosta
Keittiön varusteet:
Jääkaappipakastin, uuni, liesi, liesituuletin ja astianpesukone
Kylpyhuoneen varusteet:
Pesukoneliitäntä, lattialämmitys, peilikaappi, pesuallas, allaskaappi ja suihku (x2)
Taloyhtiöön / Kiinteistöön kuuluu:
-Omakotitalo, ulkovarasto (kylmä), leikkimökki, poreallas
Kohde myydään vuokrattuna:
Ei
Lisätietoja maksuista:
- Vesi ja jätevesi (85 m3 vuosikulutus arvio) = 201,43 €/ 3 kk
- Puhtaanapito (2 roskista, seka ja bio, tyhjennys 1 krt/ 2 vk) = 81,93 €/ 3 kk
- Sähkön kuukausimaksu maksetaan pääsulakekoon ja liittymätyypin mukaan. Noin 18538 kWh:n vuosikulutuksen mukaan laskettuna vuosikustannus on noin 1649,88 € (laskettu Porvoon Energian 24kk määräaikaisen sopimuksen mukaan 8,90 snt/ kWh) eli n. 137,49 €/ kk. Porvoon Energian sähköverkon sähkönsiirtomaksu on 2,90 snt/ kWh, näin ollen noin 18538 kWh vuosikulutuksella sähkönsiirtomaksun vuosikustannus on noin 537,60 € eli n. 44,80 €/ kk. Sähkön euromääräinen kustannus riippuu tietenkin kulloinkin voimassa olevan oman sähkösopimuksen hinnasta sekä elintavoista, asukkaiden määrästä ja totutusta käytöstä.
Keittiön varusteet:
Jääkaappipakastin, uuni, liesi, liesituuletin ja astianpesukone
Lattiamateriaalit:
Parketti
Kylpyhuoneen varusteet:
Pesukoneliitäntä, lattialämmitys, peilikaappi, pesuallas, allaskaappi ja suihku (x2)
Lattiamateriaalit:
Laatta
Seinämateriaalit:
Kaakeli
Lattiamateriaalit:
Muovimatto
Seinämateriaalit:
Maali ja puolipaneeli
Varustus:
WC-istuin, lattialämmitys, peilikaappi, pesuallas, allaskaappi, bidee-suihku ja lämminvesivaraaja
Lattiamateriaalit:
Parketti
Seinämateriaalit:
Tapetti ja sisustuspaneeli
Lattiamateriaalit:
Vinyyli
Seinämateriaalit:
Sisustuspaneeli ja tapetti
Taloyhtiöön / Kiinteistöön kuuluu:
-Omakotitalo, ulkovarasto (kylmä), leikkimökki, poreallas
Lisätietoja terassista:
-Katettu etu- ja takaterassi
Kohteen säilytystilat:
Lämmin ulkovarasto ja kylmä ulkovarasto
Kohteessa on satelliittiantenni:
Ei
Taloyhtiössä on antenni:
Kyllä
Kohde myydään kalustettuna:
Ei
Kiinteistötunnus:
638-453-1-273
Rakennus- ja pintamateriaalit:
Puu
Lämmitysjärjestelmä:
Sähkö, ilmalämpöpumppu ja lattialämmitys
Ilmanvaihto:
Koneellinen poistoilmanvaihto
Taloyhtiöön / Kiinteistöön kuuluu:
-Omakotitalo, ulkovarasto (kylmä), leikkimökki, poreallas
Onko kohteesta energiatodistusta?:
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Lisätietoja energiatodistuksesta:
- Energiatodistuksen hankkiminen on työn alla
Rakennukseen tehdyt korjaukset/remontit:
- Parkettilattian hionta ja valkolakkaus 2025
- Sokkelin maalaus 2025
- Ulkoseinien panelointi ja maalaus (päätyseinät) 2023
- Ilmalämpöpumpun asennus 2023
- Sokkelin maalaus 2022
- Etupihan asfaltointi 2021
- Lämminvesivaraajan vaihto 2018
- Wc-istuin uusittu 2018
- Keittiö: Keittiökaappien maalaus, laminaattitasojen vaihto sekä välitilan uusiminen 2018
- Eteisen kaappien liukuovet ja mh:n liukukaappien ovet uusittu 2018
- Sisäkaton panelointi ja listoitus 2017 (vanha sisäkatto poistettiin)
- Pihamaan tasaus 2016
- Kylpyhuone uusittu kauttaaltaan vesieristeestä lähtien, saunan lauteet ja kiuas uusittu ~2016
- Keittiön ja olohuoneen väliseinän purkaminen 2016
- Sisustuspaneeleita asennettu olohuoneeseen ja makuuhuoneisiin 2024-2025
- Etu- ja takaterassille valokate 2023-2024
- Uuni, tiskikone uusittu ~2023
Rakennusoikeus kerros-m²:
154,80
Lähipalvelut
Liikenneyhteydet:
Bussipysäkki lähellä, sujuvat yhteydet omalla autolla, hyvät pyöräilytiet ja hyvä kulkuyhteys