Omakotitalotontti Pirkkalan Aniassa
Myytävänä 1,9770 hehtaarin kiinteistö rauhallisella paikalla Pirkkala Anian alueella. Tila tarjoaa mahdollisuuden rakentamiseen sekä mahdollisuuksia maaseutumaisesta ympäristöstä nauttimiseen.
Kiinteistöllä sijaitsee vanha hirsinen asuinrakennus (1923) lisäsiipineen (1977) sekä useita piharakennuksia: liiteri, lato jonka alla autotalli sekä aitta, jonka alla maakellari. Rakennukset soveltuvat edelleen esimerkiksi varastokäyttöön, mutta asuinrakennus myydään täysin vastuuvapauksin ja suositellaan purettavaksi tai peruskorjattavaksi. Ostaja tiedostaa, että päärakennus vaatii mittavia korjauksia. Pihapiirissä on omenapuita, istutuksia ja nurmialuetta. Kiinteistöön kuuluu myös metsä- ja peltoaluetta. Metsässä on hiljattain tehty harvennushakkuu. Tontille tulee kunnan vesijohto ja lisäksi käytössä on lähdekaivo. Kunnan viemäriverkostoon liittyminen on mahdollista.
Pirkkalan vanhan rakennusjärjestyksen mukaan rakennuspaikalle saa rakentaa yhden enintään kaksikerroksisen kaksiasuntoisen asuinrakennuksen sekä asumiseen liittyviä yksikerroksisia talousrakennuksia.
Rakennusoikeus on yhteensä 500 k-m2. Rakentaminen edellyttää suunnittelutarveratkaisua. Kunnan rakennusjärjestys on parhaillaan päivityksen alla.
Noin kilometrin päässä Kranstolpantien päässä sijaitsee Pyhäjärvi, jossa on uimaranta, veneenlaskupaikka ja laavu.
Kranstolpantien varrella on vakituista asutusta sekä Pyhäjärven rannassa vapaa-ajan asuntoja.
Pelto on tällä hetkellä vuokrattuna 30.4.2027 asti, vuokra 50€ / maksetaan 30.12.2026.
Lisätiedot ja yhteydenotot
Jarkko Helenius
050 554 4464, jarkko.helenius@remax.fi
RE/MAX Verstas | Pohjolan LKV Oy
y-tunnus: 3602089-8