Ilkka Huttunen

IlkkaHuttunen

Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiAT

Olen kokenut ammattilainen ja pitkän urani aikana ovat kaikenlaiset asunnon myyntiin ja ostamiseen liittyvät tilanteet tulleet tutuiksi. Asiakkaani kuvaavat minua helposti lähestyttäväksi, positiiviseksi ja vastuuntuntoiseksi kiinteistönvälittäjäksi.

050 464 0205

Varaa maksuton arviokäyntiArviokäynti

Valmiina palvelemaan!

Olen toiminut välittäjänä Helsingissä ja lähialueilla jo 20 vuotta. Olen saanut kehittyä työssäni kasvavan ja muuttuvan pääkaupunkiseudun mukana. Kaikenlaiset asuntotyypit ja asumismallit ovat tulleet tutuiksi. Pääasialliseksi toiminta-alueeksi on vuosien varrella muodostunut Helsingin kantakaupunki. Etu- ja Takatöölö, Meilahti, Munkkiniemi, Lauttasaari, Punavuori, Kallio sekä Kalasatama ovat olleet viime aikoina aktiivisimpia alueita. Myös Oulunkylä, Veräjämäki, Paloheinä, Etelä- ja Pohjois-Haaga ovat alueita joissa olen saanut palvella asiakkaitani.
Oma ammattitaito ja kokemus ovat tässä työssä tärkeitä mutta tärkeimpiä ovat asiakkaat ja heidän tarpeensa. Asiakkaani mainitsevat minut positiivisena ammattilaisena. Olipa tavoitteenasi perheesi asuntoasoiden ratkaiseminen, ensiasunnon osto tai vaikkapa sijoitusasunnon osto tai myyminen ole rohkeasti yhteydessä.

Erikoisosaamiseni

  • Asunnot
  • Vuokraus
  • Uudiskohteet
  • Ostotoimeksiannot
  • Kiinteistöt

Ota yhteyttä minuun

Jätä yhteydenottopyyntö, niin olen pikaisesti yhteydessä

Vahvistus
Uutiskirje

10
Asiakaspalautteiden keskiarvo

Alta voit lukea aidon asiakaspalautteen minusta.

Kasvavat luvut

Joihin voit luottaa

450

välittäjää

96%

asiakkaista suosittelee

#1

eniten myytyjä asuntoja maailmassa

Arviokäynti

Kutsu minut maksuttomalle arviokäynnille

Kun kutsut minut maksuttomalle arviokäynnille, tutustumme yhdessä kohteeseen ja saat asiantuntevan ja realistisen arvion asuntosi hinnasta.

Ota siis ensimmäinen askel kohti onnistuneita asuntokauppoja ja kutsu minut arviokäynnille.

Varaa arviokäyntiVaraa arviokäynti
Ostotoimeksianto

Apua myös asunnon ostoon

Sopivan kodin tai vaikkapa sijoitusasunnon löytäminen voi olla haastavaa. Miksi et antaisi osaavan välittäjän auttaa asunnon ostossa?

Kerron mielellämme lisää REMAX Easy -ostotoimeksiannosta ja muista palveluistamme asunnon ostajille.

Ota yhteyttäOta yhteyttä

Tilaa maksuton hinta-arvio

Aloita syöttämällä sähköpostisi.

Tarvitsemme vielä seuraavat tiedot

Tietosuoja
×
Tällä hetkellä

Välityksessä olevat kohteeni

Millä alueella toimin

Kantakaupunki lähiympäristöineen ovat minulle minulle tuttuja toiminta-alueita. Töölön ja Lauttasaaren alueelta minulla on erityisen pitkä kokemus ja asiantuntemus.

  • Helsinki
  • Espoo
  • Vantaa

Olemme reipas ja ripeä kiinteistönvälitysliike Helsingin Töölössä

Kun suunnittelet kotisi myyntiä, kutsu meidät kylään. Maksuttoman tapaamisen aikana kerromme sinulle, miksi juuri me osaamme auttaa asuntosi myynnissä. Saat samalla arviomme asuntosi arvosta ja tietoa asuntomarkkinoiden tilasta. Meille henkilökohtainen palvelu ja aktiivinen myyntityö ovat sydäntä lähellä – me löydämme kodillesi ostajan.

Ota yhteyttä myös silloin kun etsit uutta asuntoa. Käydään yhdessä läpi miten autamme Sinua löytämään unelmiesi kodin.

aukioloajat
ma-pe 10-16.30

muina aikoina sopimuksen mukaan

Tutustu
Ilkka Huttunen potretti
Ota yhteyttä!
Ilkka Huttunen

Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiAT

REMAX Loiste | Kiinteistönvälitys Loiste Oy LKV Y-tunnus: 3015883-7

050 464 0205


Jätä lomakkeella

Yhteydenottopyyntö

Jätä minulle yhteystietosi ja viestisi, niin olen sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

Miten voimme olla avuksi
Vahvistus
Uutiskirje