Huikea mahdollisuus upeaan niemenkärki saaritonttiin Westendissä!
Nyt myynnissä todellinen timanttikohde! Nimittäin saarikiinteistö vain 10min venematkan päässä Helsingistä tai Espoosta. Stora Ådholmen sijaitsee omassa rauhassaan avomeren tuntumassa josta huikeat maisemat moneen eri ilmansuuntan. Saareen ei kuulu esim. länsiväylän meluja, mutta pimeässä kuitenkin näkee upeasti valaistun kaupungin siluetin. Saaressa hienoja sileitä kallioja, nurmikenttää, hiekkaranta ja erittäin tunnelmallinen oktagonin muotoinen auringonlasku terassi. Saunarakennus on vanha, mutta ajaa käyttötarkoitustaan. Päärakennus on hirsirakenteinen ja valmistunut vuonna 1997. Sisätiloista löytyy tarvittavat mukavuudet kuten valtakunnallinen sähköverkko ja painevesijärjestelmä.
Rannassa on iso ja erittäin tukevasti ankkuroitu betoniponttoonilaituri, johon erityisen helppo rantautua. Molemmin puolin laituria toteutettu myös aallonmurtajat tuomaan sääsuojaa pahimmilta myrskyiltä. Mantereella useita pienevenesatamia omalle venepaikalle.
Tämä on niitä harvoja mahdollisuuksia lähteä viemään unelmat toteen. Jos olet unelmoinut omasta lintukotosta, josta voit silti kulkea töihin vaikka arkisin veneellä, niin tämä on se! Vapautuu tarvittaessa nopeastikin.
Kaikille kiinnostuneille järjestetään yksityisesittelyt saaressa ja venekyyti onnistuu välittäjältä.
Tiedustelut ja esittelyt:
René Messia de Prado
Laillistettu kiinteistönvälittäjä, LKV
040 518 6949
rene.messiadeprado@remax.fi
Betjäning även på Svenska
Service also in English
Lisätiedot ja yhteydenotot
René Messia de Prado
040 518 6949, rene.messiadeprado@remax.fi
RE/MAX Casa Alto | de Prado Solutions Oy
y-tunnus: 2551468-1
Osoite:
Stora ådholmen 8 02160 Espoo
Kaupunginosa/kylä:
Westend
Asuintilojen pinta-ala:
80 m2
Muiden tilojen pinta-ala:
25 m2
Kokonaispinta-ala:
105 m2
Lisätietoja pinta-alasta:
Ei tarkistusmitattu. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi. Pinta-ala tieto perustuu myyjän antamaan selvitykseen. Muut tilat: Saunarakennus n. 25m2. Varastorakennus/vierashuone n. 30m2 (ei eristetty rakennus).
Huoneet:
tupa+keittiö+2mh+vh+ph/wc+erill.wc+parvi
Kohteen tyyppi:
Mökki tai huvila
Kohteen yleiskunto:
Tyydyttävä
Keittiön varusteet:
Astianpesukone, liesi, mikroaaltouuni, jääkaappipakastin ja uuni
Kylpyhuoneen varusteet:
WC-istuin (kemiallinen käymälä (ei tietoa toimivuudesta)), suihku, poreamme (ei tietoa poreammeen toimivuudesta (ei käytetty pitkään aikaan)), peili, pesuallas ja allaskaappi
Saunan lisätiedot:
Kiinteistöllä vanha pihasauna.
Lisätietoja maksuista:
Vuosittainen sähkön kulutus n. 10.000 kWh kun talvella pidetty peruslämpöä päällä 10-12 asteessa.
Keittiö
Keittiön varusteet:
Astianpesukone, liesi, mikroaaltouuni, jääkaappipakastin ja uuni
Seinämateriaalit:
Puu ja hirsi
Kylpyhuone
Kylpyhuoneen varusteet:
WC-istuin (kemiallinen käymälä (ei tietoa toimivuudesta)), suihku, poreamme (ei tietoa poreammeen toimivuudesta (ei käytetty pitkään aikaan)), peili, pesuallas ja allaskaappi
Lattiamateriaalit:
Laatta
Seinämateriaalit:
Kaakeli
Saunan lisätiedot:
Kiinteistöllä vanha pihasauna.
Erilliset WC:t
WC:n lisätiedot:
Yksi erillinen wc, mutta mökissä kaksi erillistä wc-istuinta, joista toinen on kylpyhuoneessa. Wc-istuimet kemialliset kuivakäymälät. Ei tietoa niiden toimivuudesta, käytetty pihalla sijaitsevaa puuceetä.
Olohuone
Lattiamateriaalit:
Lauta
Seinämateriaalit:
Maali ja hirsi
Makuuhuoneet
Lattiamateriaalit:
Lauta
Muut tilat ja varustelu
Muut tilat:
Nukkumaparvi jossa tilaa 2-3 yhden hengen sängyille
Takkatiedot:
Varaava takka
Lisätietoja terassista:
Päämökissä kaksi kuistia/terassia. ja pihapiirillä useampia terassialueita.
Säilytystilat
Kohteen säilytystilat:
Vaatehuone, kaapistot ja kylmä ulkovarasto
Kunto
Kohteen yleiskunto:
Tyydyttävä
Kiinteistötunnus:
49-415-1-1276
Rakennus- ja pintamateriaalit:
Puu ja Pyöröhirsi
Lämmitysjärjestelmä:
Puu, sähkö ja ilmalämpöpumppu
Ilmanvaihto:
Painovoimainen
Vesijohto:
Painevesijärjestelmä kaivossa, vesisäiliöt tuotuna saareen
Viemäröinti:
Saostuskaivo, jakokaivo, imeytyskenttä
Onko kohteesta energiatodistusta?:
Kohteella ei energiatodistuslain nojalla tarvitse olla energiatodistusta
Rakennukseen tehdyt korjaukset/remontit:
Kiettiö uusittu v. 2011. Vuosittaista huoltokunnossapitoa. Päärakennuksessa pidetty peruslämpö päällä myös talvisin. Saunarakennus vaatii peruskorjauksen.
Tontin pinta-ala:
20 065 m2
Lisätietoja tontista:
Tilan maapinta-ala on 1,0015 ha ja vesipinta-ala 1,0050 ha
Lähipalvelut
Ranta:
Oma ranta
Lisätietoja rannasta:
Suojaisa satama-alue rannassa laiturille. Iso betoniponttoonilaituri jonka molemmin puolin aallonmurtajat antamassa suojaa lähes kaikista ilmansuunnista. Myytävä kiinteistö on niemen kärki, joten rantaviivaa on lähes kaikkiin ilman suuntiin. Löytyy sileää kalliota, hiekkarantaa ja nurmikkoa/niittyä.