Viihtyisällä asuinalueella, Piikkiön Katarissa sijaitseva 1950-luvun alussa valmistunut, hyvin pidetty kaksikerroksinen rintamamiestalo (76 / 103 m2) tuulettuvalla rossipohjalla ja omalla puutarhamaisella 1300 m2 tontilla nyt myynnissä.
Sisääntulokerroksessa on iso veranta, tilava keittiö, olohuone, wc ja kylpyhuone sekä yksi makuuhuone. Olohuoneessa on varaava kakluunitakka ja keittiössä lämmittävä puuhella. Yläkerrassa sijaitsee kaksi makuuhuonetta ja varastotiloja.
Asunnon talo- ja rakennustekniikkaan on tehty kattavasti remontteja. Katto on uusittu vuonna 2010 ja samana vuonna on uusittu myös salaojajärjestelmä. Myös sadevesijärjestelmää on kunnostettu ja rakennuksen tuuletusta ja eritystä on parannettu rakennusperinteitä kunnioittaen. Rakennuksen ikkunat on uusittu vuonna 2022.
Tontti rajautuu vieressä virtaavaan jokeen sekä kauniiseen peltomaisemaan. Viehättävällä tontilla on paljon erilaisia hyötykasvi-istutuksia, perennoja sekä mm. hyvin satoa tuottava viiniköynnös. Kiinteistöön kuuluu myös pihasaunarakennus varastotiloineen sekä hyvän kokoinen autotallirakennus. Lisäksi tontilta löytyy leikkimökki.
Katarin alueelta on matkaa Piikkiön keskustan monipuolisten lähipalveluiden äärelle noin reipas kilometri. Lähin päiväkoti sijaitsee myös noin kilometrin matkan päässä ja Piikkiön yhtenäiskouluun matkaa on noin 1,8 kilometriä. Läheltä löytyy myös Niemenkulman koulu sekä terveyskeskus. Piikkiöstä on hyvät ja toimivat kulkuyhteydet joka suuntaan. Turkuun Piikkiöstä ajaa noin vartissa ja Kaarinan vajaassa kymmenessä minuutissa.
*************************************************
Kysy lisää ja pyydä yksityisesittely:
Juha Nieminen
p. 041 3189878 (myös WhatsApp)
juha.nieminen@remax.fi
Lisätiedot ja yhteydenotot
Juha Nieminen
041 318 9878, juha.nieminen@remax.fi
RE/MAX OmaanKotiin | Kiinteistönvälitys OmaanKotiin Oy LKV
y-tunnus: 0784714-0
Osoite:
Hanhitie 4 21500 Piikkiö
Kaupunginosa/kylä:
Piikkiö
Asuintilojen pinta-ala:
73
Muiden tilojen pinta-ala:
0
Lisätietoja pinta-alasta:
0
Huoneet:
4h+k+kph/wc+veranta+varastoja
Kohteen tyyppi:
Omakotitalo
Kohteen yleiskunto:
Tyydyttävä
Keittiön varusteet:
Jääkaappi, erillinen pakastin, liesituuletin, liesi, astianpesukone ja puulämmitteinen liesi
Kylpyhuoneen varusteet:
WC-istuin, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, pesuallas, allaskaappi, bidee-suihku ja lattialämmitys
Saunan lisätiedot:
Sauna sijaitsee ulkorakennuksessa.
Taloyhtiöön / Kiinteistöön kuuluu:
Asuinrakennus, autotalli ja varasto, saunarakennus ja leikkimökki.
Lisätietoja maksuista:
Sähkön kokonaiskulutus vuodessa siirtoineen noin 1200€.
Lämmitykseen on käytetty noin 8 m3 polttopuuta vuodessa.
Veden käyttömaksu on 2,44 €/m3 ja jäteveden käyttömaksu on 3,14 €/m3.
Veden ja jäteveden käyttömaksu yhteensä on 5,58 €/m3. Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Keittiö
Keittiön varusteet:
Jääkaappi, erillinen pakastin, liesituuletin, liesi, astianpesukone ja puulämmitteinen liesi
Lattiamateriaalit:
Muovimatto
Seinämateriaalit:
Kaakeli ja maali
Kylpyhuone
Kylpyhuoneen varusteet:
WC-istuin, suihku, suihkuseinä, peilikaappi, pesuallas, allaskaappi, bidee-suihku ja lattialämmitys
Lattiamateriaalit:
Laatta
Seinämateriaalit:
Kaakeli
Sauna
Saunan lisätiedot:
Sauna sijaitsee ulkorakennuksessa.
Olohuone
Lattiamateriaalit:
Lauta
Seinämateriaalit:
Tapetti
Makuuhuoneet
Lattiamateriaalit:
Muovimatto ja lauta
Seinämateriaalit:
Maali ja tapetti
Muut tilat ja varustelu
Taloyhtiöön / Kiinteistöön kuuluu:
Asuinrakennus, autotalli ja varasto, saunarakennus ja leikkimökki.
Säilytystilat
Kohteen säilytystilat:
Kylmä ulkovarasto, kaapistot, vinttikomero ja Maakellari
Lisätietoja säilytystiloista:
Asuinrakennuksessa on lämpimiä ja puolilämpimiä säilytystiloja. Autotallirakennuksessa- ja saunarakennuksessa on kylmiä säilytystiloja.
TV ja tietoliikenne
Taloyhtiössä on antenni:
1
Kunto
Kohteen yleiskunto:
Tyydyttävä
Kiinteistötunnus:
202-504-1-55
Rakennus- ja pintamateriaalit:
Puu
Lämmitysjärjestelmä:
Puu, sähkö ja ilmalämpöpumppu
Ilmanvaihto:
Painovoimainen
Taloyhtiöön / Kiinteistöön kuuluu:
Asuinrakennus, autotalli ja varasto, saunarakennus ja leikkimökki.
Onko kohteesta energiatodistusta?:
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Lisätietoja energiatodistuksesta:
Energiatodistus hankitaan kuntotarkastuksen yhteydessä.
Lisätietoja asbestikartoituksesta:
Asbestilain mukaan ennen vuotta 1994 valmistuneiden rakennusten purettavien materiaalien asbesti pitää kartoittaa ennen purkutyötä.
Rakennukseen tehdyt korjaukset/remontit:
Ulkoseinien uusittu 2023-
Ikkunat uusittu 2022
Kivijalkaa vahvistettu ja tuuletusta ja eristystä parannettu 2010
Ulkokate uusittu 2010
Salaojat uusittu 2010
Alakerran sähköt uusittu 2004
Autotallirakennus 2004
Verannan laajennus 1994
Rakennusoikeus kerros-m²:
300 m2
Lähipalvelut
Liikenneyhteydet:
Sujuvat yhteydet omalla autolla, hyvät pyöräilytiet ja bussipysäkki lähellä
Ranta:
Venevalkama oikeus