Hyvinkäänkatu 46 C, Hyvinkää | Viertola
Ota yhteyttä ilmoittajaan
87 000 €
79 589,35 €
Kerrostalo
2
57,5 m2
1987
Valoisa ja tilava saunallinen kaksio erinomaisella sijainnilla
Etsitkö kotia rauhalliselta alueelta, mutta kuitenkin läheltä palveluita ja sujuvia kulkuyhteyksiä? Tässä viihtyisässä kaksiossa yhdistyvät tilavuus, toimivuus ja mahdollisuus tehdä kodista juuri oman näköinen.
Asunto sijaitsee toisessa kerroksessa, mutta käytännössä kuljettavana on vain yhdet portaat, sillä ensimmäisen kerroksen asunnot sijaitsevat maan tasalla. Tässä porraskäytävässä, eli C-rapussa, on myös asennettu tuolihissi, jonka avulla portaissa liikkuminen onnistuu tarvittaessa kätevästi ja turvallisesti.
Keittiö on alkuperäisessä kunnossaan ja tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden suunnitella tila täysin omien mieltymysten mukaan. Myös muusta kodista on helppo tehdä oman näköinen kokonaisuus.
Asunnon ehdoton helmi on leveä ja syvä parveke, joka toimii lähes kuin ylimääräisenä huoneena. Sinne saat helposti esimerkiksi viihtyisän oleskelu- tai ruokailutilan, kesäkeitaan tai paikan aamukahville.
Makuuhuoneessa on hyvin tilaa myös työpisteelle, joten koti soveltuu mainiosti myös etätyöskentelyyn. Erillinen vaatehuone tuo mukavasti lisää säilytystilaa ja helpottaa arkea.
Reilunkokoinen ja toimiva kylpyhuone sekä oma sauna tuovat arkeen ripauksen luksusta ja tekevät kodista entistä viihtyisämmän.
Lähikauppoihin on lyhyt kävelymatka, ja rautatieasemalle kävelee noin 10 minuutissa. Monipuolisista ostosmahdollisuuksistaan tunnettu Kauppakeskus Willa sijaitsee alle kahden kilometrin päässä. Myös paikallisbussipysäkki löytyy aivan läheltä, joten liikkuminen alueella on vaivatonta.
Tässä on koti, jossa on hyvät puitteet ja paljon mahdollisuuksia – tee siitä juuri sinun näköisesi!
Esittelyt ja yhteydenotot: Liliana Kinnunen 0405899563 / liliana.kinnunen@remax.fi
Lisätiedot ja yhteydenotot
Liliana Kinnunen
040 589 9563, liliana.kinnunen@remax.fi
REMAX Vita | Novo Kodit Oy LKV
y-tunnus: 3490398-8
Seuraavat esittelyt
Kysy lisää kohteesta!
Perustiedot
olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien (SFS 5139) mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi.
Hinta ja kustannukset
Kohteen kuvaus
Taloyhtiö
Autotallit osakkeina.
Katon huoltoraportti Valmis/2025
Palovaroittimet uusittu Valmis/2024
Pebble 10, kaikkiin huoneistoihin
Ilmanvaihto puhdistus ja säätö Valmis/2022
Ilmanvaihto puhdistettu ja säädetty.
Julkisvuelementtien saumaus Valmis/2018
Viemäreiden ja sadevesikaivojen huuhtelu Valmis/2018
Talon asbestikartoitus Valmis/2017
Varsinais-Suomen Erikoispurku Oy.
Tuolihissi C-portaaseen Valmis/2016
Pihateiden kunnostus Valmis/2016
Piha-aitojen uusiminen Valmis/2015
Kaukolämpövaihtimen uusiminen Valmis/2014
LVV-Kuntotutkimus Valmis/2013
Suomen Vuototekniikka Oy, käyttövesiverkoston kunnon määrittely.
Kylpyhuoneiden kosteusmittaus Valmis/2012
Tmi S. Nordling Oy
Autotallien rännit ja syöksytorvet Valmis/2011
Ulko-ovien lukot kunnostettu Valmis/2010
Jätekatoksen ovien ja katon uusinta Valmis/2010
Talon maalaus Valmis/2006
Parvekkeiden katot ja rännit uusittu Valmis/2006
Parvekelasituksien uusiminen Valmis/2004
Parvekekaiteiden uusiminen Valmis/2004
Terassien lasitus Valmis/2004
Lämmönvaihdin uusittu Valmis/2002
Porraskäytävien seinien ja katon maalaus Valmis/1999
Seinäelementtien saumaus Valmis/1997
Puhallusvillan lisäys yläpohja Valmis/1996
Lämpöpattereiden venttiilien vaihto, verkoston säätö Valmis/1995
Putkiremontin hankesuunnittelu Alustavasti suunnitteilla/2030
Kattoremontti Alustavasti suunnitteilla/2028
Autotallin katon ja rännien korjaus/huovan uusiminen Alustavasti suunnitteilla/2026
Huoneistojen märkätilat, kunnostuksia tarvittaessa / Alustavasti suunnitteilla
Huoneistojen kylpyhuoneiden saneeraus jatkuu. Osa tehty, osa tekemättä. Kustannusten jako kylpyhuoneremonteissa hallpk 28.2.2008.
Katon tarvittavat huollot ja korjaukset vuosittaisen tarkastuksen suositusten mukaisesti/ Huoltosuunnitelmassa
Julkisivun ja betoniosien pesu / Alustavasti suunnitteilla
Ulko-ovien maalaus ja huolto / Alustavasti suunnitteilla
Lukituksen uusiminen / Alustavasti suunnitteilla
-Autopaikat: Sähköpistokkeelliset pihapaikat 13 kpl (taloyhtiön hallinnassa), autotallipaikat 8 kpl (osakashallinnassa).
-Uusi osakas: Uudella omistajalla on oikeus käyttää osakkeenomistajalle yhtiössä kuluvia oikeuksia vasta, kun hänet on rekisteröity Maanmittauslaitoksen osakehuoneistorekisteriin. Rekisteröinnin on oltava valmis viimeistään yhtiökokousta edeltävänä päivänä, jotta uusi osakas voi osallistua yhtiökokoukseen. Pelkkä rekisteröintihakemuksen tekeminen ei vielä oikeuta uutta omistajaa äänestämään yhtiökokouksessa.
-Osakasremontit: Osakkaan on ilmoitettava taloyhtiölle (isännöintitoimistoon) kaikista huoneistoremonteistaan etukäteen kirjallisesti. Töitä ei saa aloittaa, ennen kuin remonttilupa on myönnetty. Ilmoitusvelvollisuus on laaja ja sen ulkopuolelle jäävät käytännössä vain maalaus- ja tapetointityöt. Osakkaan tulee huomioida, että laki haitta-aineiden kartoituksesta tiukentui 1.1.2016 kaikkien ennen vuotta 1994 rakennettujen kiinteistöjen osalta. Tästä johtuen mitään purkutöitä ei saa
aloittaa ennen haitta-ainekartoituksen tarpeellisuuden selvittämistä. Valmiin remontti-ilmoituksen pohjan löydät nettisivuiltamme www.kiinteistoisannat.fi. Taloyhtiölle tulee antaa kohtuullinen aika käsitellä ilmoitusta. Yhtiöllä on oikeus asettaa työlle valvoja, jonka kustannuksista vastaa remonttiin ryhtyvä osakas.
Tontti ja kaavoitus
Lisätietoja: Hyvinkään kaupungin nettisivuilta: https:// www.hyvinkaa.fi/asuinymparisto-ja-rakentaminen/ kaavoitus1/ tai p. 019 45911/kaavoitus.
Liliana Kinnunen
Kartta

Lainalaskuri
Kuukausierä € / kk
Sinua saattaisi
Kiinnostaa myös nämä
Ostotoimeksianto
Apua asunnon ostoon
Eikö hakukriteereihisi sopivaa asuntoa ole löytynyt? Jännittääkö asunnon ostotarjouksen tekeminen? Välittäjämme auttavat sinua kaikissa asunnon ostoon liittyvissä asioissa.
Lue lisää
















