Yksi suuri kokonaisuus tai kolme erillistä pientalotonttia peltojen ja metsän ympäröimänä, golfkentän vieressä.
Tien päässä viimeisenä sijaitseva rakennuspaikka rajoittuu puistoksi kaavoitettuun metsään. Tontille ajetaan peltojen ja golfkentän välistä, joten tunnelma on kuin maaseudulla.
Hiekkaharjun juna-asemalle on kuitenkin matkaa vain 1,3 km ja siitä kuljet hetkessä mm. Helsingin keskustaan tai lentokentälle.
AO - Erillispientalojen korttelialue (lainaus kaavamääräyksestä, koko kaavamääräys välittäjältä).
Korttelialueille voidaan rakentaa yksi- tai kaksiasuntoisia pientaloja. Yhdelle tontille saa rakentaa enintään kaksi asuinrakennusta. Rakennuksia ei saa sijoittaa kortteleittain suoriin riveihin. Alueelle rakennettaessa on huolehdittava siitä, että rakennus sijainniltaan, mittakaavaltaan, tyyliltään ja materiaaleiltaan sopeutuu kyläkuvaan. Rakennusoikeuden lisäksi saa rakentaa 40 m2 taloustilaa erilliseen piharakennukseen.
Mitta Oy tutkimusraportin 16.11.2020 yhteenveto (koko raportti välittäjältä):
Tutkimusten mukaan osoitteessa Rosenlundintie 6 Vantaa, on lyijyllä lievästi pilaantunut pintamaakerros. Kiinteistöt sijaitsevat luokitellulla pohjavesialueella. Humuskerroksessa olevan lyijyn leviäminen tai kulkeutuminen
pohjaveteen tai lähiympäristöön on humukseen sitoutumisen vuoksi epätodennäköistä. Humuskerroksen alapuolinen savinen maakerros todettiin tutkimuksissa pilaantumattomaksi. Pilaantunut pintamaakerros tulee poistaa ennen rakennustöiden aloittamista. Poistettavan pilaantuneen maan määrä on arviolta noin 290 m3. Pintahumus on rakennusteknisesti hyötykäyttöön soveltumatonta, joten hyötykäyttö ei ole asuinalueella mahdollista rakennekerroksissa. Pilaantuneen maan poistamisen jälkeen riskiä terveydelle tai ympäristölle ei ole. Kunnostetun alueen puhtaus on varmistettava näytteenotolla kunnostuksen jälkeen. Pilaantuneen maan poisto ja maan kuljetus vaatii Uudenmaan ELYkeskuksen myöntämän luvan, joka on anottava 45 vuorokautta ennen töiden aloitusta. Pilaantunut maa on vietävä jäteasemalle, jolla on lupa vastaanottaa metalleilla pilaantunutta maata, mikäli Vantaan kaupungilla ei ole osoittaa humuskerrokselle muuta sijoituspaikkaa tulevalla kaava-alueella. Maiden jäteasemalle toimittamisen vaatimuksena on pilaantuneesta maasta tehtävä kaatopaikkakelpoisuusanalyysi. Kyseisessä analyysissä selvitetään mm. metallien liukoisuutta.