Asenne ja tulos ratkaisee
Olen hullun positiivinen ja parhaimmillani toimiessani ihmisten parissa. Kiinteistönvälittäjän työ on monipuolista ja sisältää paljon kohtaamisia erilaisten ihmisten ja perheiden kanssa. Koen siis todella olevani unelmatyössäni!Olen toiminut koko elämäni erilaisissa myynti- ja myynninvalmennustehtävissä. Viimeisimpänä toimin RE/MAX Suomen valmentajana auttaen ketjumme yrittäjiä ja välittäjiä saavuttamaan parempia tuloksia työssään. Toimin tällä hetkellä yhtenä toimistomme neljästä yrittäjästä. Välittäjien valmentamisen lisäksi teen myös kiinteistönvälittäjän työtä kovalla sykkeellä. Olen suorittanut useita välitysalan koulutuksia ja tutkintoja, jotka toki auttavat työssäni, mutta supervoimani on vahva myynnin osaaminen.
Vapaa-aikani kuluu pääsääntöisesti perheen sekä ystävien parissa mutta viime aikoina minut on voinut bongata yhä useammin myös golfkentältä.
Toimistomme välittäjillä oleva ammattiylpeys ja työmoraali on jotain mitä en ole ennen nähnyt. On etuoikeus olla osa yhteisöä, joka suhtautuu niin intohimoisesti työhönsä. Tiimihenki ja yhdessä toimiminen ostajien ja myyjien parhaaksi takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen kaikille osapuolille. Ota siis yhteyttä, kun haluat tehokkaan sekä tuloksekkaan tiimin kotisi myyntiin!
Erikoisosaamiseni
- Asunnot
- Kiinteistöt
- Asuntosijoittaminen
- Tontit
- Ostotoimeksiannot
- Kaupanvahvistus
Ota yhteyttä minuun
Jätä yhteydenottopyyntö, niin olen pikaisesti yhteydessä
Kasvavat luvut
Joihin voit luottaa
450
välittäjää
96%
asiakkaista suosittelee
#1
eniten myytyjä asuntoja maailmassa
Tällä hetkellä
Välityksessä olevat kohteeni
Millä alueella toimin
- Lahti
- Päijät-Häme
RE/MAX Noste on uuden ajan kiinteistönvälitysliike.
Paras mahdollinen palvelu kaikille kodeille Olemme nopeasti ottaneet paikkamme Päijät-Hämeen kiinteistönvälitysmarkkinoilla energisen ja tehokkaan myyntityömme ja toimintamallimme ansiosta. Emme tingi laadusta vaan tarjoamme kaikille kodeille parhaan mahdollisen palvelun, joka pitää sisällään mm. ammattikuvauksen, laadukkaat materiaalit ja myyntitiimimme tehokkaan yhteistyön.
Jätä lomakkeella
Yhteydenottopyyntö
Jätä minulle yhteystietosi ja viestisi, niin olen sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Ota yhteyttä!
Pauli Kaarre
Yrittäjä, Kiinteistönvälittäjä LKV, Kaupanvahvistaja, PVS, Myyntijohtaja
RE/MAX Noste | Noste Oy LKV Y-tunnus: 2618518-9