Tilaa arvio asunnostasi

RE/MAX markkinakatsaus syyskuu 2019

Kesä piristi asuntokauppaa suuressa osaa Suomea – RE/MAX-ketjun myynti uuteen ennätykseen

Kesä piristi asuntokauppaa koko Suomessa. Varsinkin pääkaupunkiseudulla ja Tampereella käytettyjen kerrostaloasuntojen kauppamäärät kasvoivat ja hinnat jatkavat myös nousuaan. Toisaalta taas Lahdessa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa sekä kerrostaloasuntojen kauppamäärät että neliöhinnat olivat laskussa. Omakotitalojen kauppamäärissä on ollut kasvua suuressa osassa maata.

Käytettyjen kerrostalo- ja rivitaloasuntojen sekä omakotitalojen vuoden 2019 tammi-elokuun yhteenlasketut kauppamäärät nousivat lähes 3% verrattuna viime vuoteen. Pääkaupunkiseudulla kasvua kaupoissa oli 8%.
Kesä-elokuussa kauppoja tehtiin koko Suomessa 16360 kappaletta, mikä on lähes 6% enemmän kuin kesä-elokuussa vuonna 2018. Pääkaupunkisedulla kauppoja tehtiin kesä-elokuussa 3955 kappaletta, mikä on 12% enemmän kuin kesä-elokuussa 2018.

Käytetyissä kerrostaloasunnoissa kauppamäärät kasvoivat tammi-elokuussa vuoteen 2018 verrattaessa – nousua oli tänä vuonna reilu 1%. Kesä-elokuun kauppoja vertailtaessa kasvua vuoden 2018 samaan ajankohtaan oli 7%. Pääkaupunkiseudulla kauppamäärät kasvoivat tammi-elokuussa 6%, Helsingissä kasvu oli 7% luokkaa. Espoossa kasvua oli noin 4%, Vantaalla 6% ja Tampereella 3%. Turussa ja Oulussa käytettyjen kerrostalojen kauppamäärät pysyivät lähes viime vuoden tasolla, ja Lahdessa oli laskua noin 7%, Jyväskylässä 3%, Lappeenrannassa 1%.

Omakotitalot ovat käyneet tänä vuonna kaupaksi

Omakotitaloissa kauppamäärät nousivat tammi-elokuussa 6% verrattuna vuoden 2018 vastaavaan ajankohtaan. Helsingissä nousua oli 14%, Espoossa 18%, Vantaalla 16%, Tampereella 9%, Turussa 8%, Lahdessa 4% ja Jyväskylässä 7%. Oulussa omakotitalojen kauppamäärät ovat kasvaneet 23% viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Laskua omakotitalojen kauppamäärissä oli Lappeenrannassa 11% viime vuoden tammi-elokuuhun verrattaessa.

Neliöhintojen kasvu jatkuu, mutta alueellisia eroja on

Koko Suomessa käytettyjen kerrostaloasuntojen keskimääräiset neliöhinnat jatkoivat nousuaan reilun 4% kasvulla tammi-elokuuhun 2018 verrattuna. Toteutunut keskimääräinen neliöhinta käytetyissä kerrostaloasunnoissa oli kesä-elokuussa 3070 euroa, ja pääkaupunkisedulla 4788 euroa. Helsingissä neliöhinnoissa oli kasvua tammi-elokuussa lähes 3%, Vantaalla ja Espoossa noin 2%, Tampereella noin 4%, Turussa ja Oulussa 8%. Neliöhinnat ovat laskeneet tämän vuoden aikana Lahdessa noin 1% ja Jyväskylässä noin 2% ja Lappeenrannassa 3% verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

RE/MAX ketjun kasvu jatkuu

RE/MAX-ketjun kauppamäärät nousivat kesä-elokuussa 20% verrattuna vuoden 2018 vastaavaan ajankohtaan –aktiiviset välittäjät nostivat ketjun tulokset uuteen ennätykseen elokuussa. RE/MAX ketjun myynnit ja kauppamäärät kasvoivat 24% elokuussa 2019 edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

”Kesä näytti suuntaa myös loppuvuoden asuntomarkkinoille. Uskomme, että loppuvuosi tulee näyttämään hyvältä – kauppamäärät tulevat nousemaan edellisestä vuodesta ja asuntojen hinnat jatkavat keskimäärin maltillista nousua. Suomessa on kuitenkin useat asuntomarkkinat ja keskiarvot eivät kerro koko totuutta eri alueilta”, kertoo RE/MAX-ketjun toimitusjohtaja Pasi Aalto.

RE/MAX-ketju vahvistaa asemiaan pääkaupunkiseudulla, kun uusi toimisto, RE/MAX Loiste, avautui syyskuussa Töölöön yrittäjän Kristiina Horsman johdolla.

Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu / REMAX Suomi

Lataa markkinakatsaus (pdf)

Lataa kaaviot

Lisätietoja

Pasi Aalto, Toimitusjohtaja, RE/MAX Suomi
+358 20 573 4000 | pasi.aalto@remax.fi

Suomessa ensimmäinen REMAX-toimisto avattiin 2006. Tällä hetkellä RE/MAXilla on noin 400 välittäjää 25:llä eri paikkakunnalla Suomessa, ja välittäjämäärä on kasvussa. Yhtiön tavoitteena on palvella jokaista asiakasta tasalaatuisesti ja laadukkaasti, oli kyse asunnon sitten myymisestä, ostosta tai vuokrauksesta.

REMAX toimii globaalisti yli 45 vuoden kokemuksella 110 maassa yli 7900 toimiston ja noin 125 000 välittäjän vahvuudella. REMAX on markkinajohtaja 12 Euroopan maassa, USA:ssa ja Kanadassa. REMAX-välittäjät auttavat vuosittain yli miljoonaa ihmistä ostamaan ja myymään kotinsa ympäri maailmaa.


Kaipaatko välittäjän apua?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme yhteydessä sinuun

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.
Miten voimme olla avuksi
Vahvistus
Uutiskirje