Minulla on vuosien työkokemus kiinteistönvälittäjänä sekä yrittäjänä.
Käytössäni on markkinoiden nykyaikaisimmat työvälineet ja tehokkain somenäkyvyys. Olen työskennellyt myös rakennusalan yrittäjänä, mikä auttaa paljon kiinteistönvälittäjän työssä.
Erikoisosaamiseni
Asunnot
Asuntosijoittaminen
Kiinteistöt
Tontit
Uudiskohteet
Ota yhteyttä minuun
Jätä yhteydenottopyyntö, niin olen pikaisesti yhteydessä
9.5
Asiakaspalautteiden keskiarvo
Alta voit lukea aidon asiakaspalautteen minusta.
Välittäjä oli erittäin asiantunteva, ystävällinen ja avulias läpi vaativan myyntiprosessin. Erityisesti mieltä lämmitti hänen sitoutuneisuutensa myyntiin omaa aikaansa ja vaivaansa säästelemättä. Välittäjältä saatu tuki oli todella tärkeää, ja se loi tunteen siitä, että vaativa myyntiprosessi on osaavissa käsissä ja se saadaan onnistuneesti maaliin. Lämpimät kiitokseni kaikesta!
Myyjä
10
Kokonaiskuva oli hyvä. Tiedottamisessa kaupan loppuvaiheessa oli lieviä puutteita. Ei ihan tiedetty aikataulusta.
Myyjä
8
Asiat sujuivat hyvin ja ajallaan. Välittäjä oli asiantunteva ja neuvoi meitä hyvin ja asiallisesti. Välillä oli pidempiä aikoja,kun ei kuulunut mitään .Ehkä ei ollut syytä,mutta meitä olisi rauhoittanut tieto siitä,että missä mennään.Mutta ollaan hyvin tyytyväisiä kaiken kaikkiaan.
Myyjä
10
Luotettava
Myyjä
10
kiitos
Myyjä
9
Hyvin meni. Välittäjä välitti hyvin ja hyvän kuvan kaikesta. Oli avulias ja reipas ottamaan selvää kaikesta mitä satuin kysymään ja tieto tuli perille hyvin.
Ammattitaitoinen välittäjä, johon oli helppo ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Vastasi kärsivällisesti, selkeästi ja nopeasti lukuisiin kysymyksiimme.
Myyjä
9
Jälleen kerran saimme loistavaa palvelua Rainerilta, onneksi pyysimme häntä taas uudestaan välittäjäksi. Asunto myytin nopeasti, välittäjä oli hyvin yhteydessä meihin koko prosessin ajan ja hoisi tarjousten pallottelua edestakaisin vielä myöhään illalla 23 aikaan. Aion jatkossakin kääntyä hänen puoleensa heti ensimmäisenä kun tarve tulee, loistavaa työtä Rainer Nilovaara.
Myyjä
10
Rainerista kuullut pelkästään hyvää. Kaupat hoitu mallikkaasti, vaikka olikin kiperämpi tilanne. Käyttäisin ehdottomasti jatkossakin.
Myyjä
10
Asiallinen miellyttävä ja sopivasti rento.
Myyjä
10
Homma toimi ja Rainer hoiti kaupan kotiin, vaikka oli haastava ostaja....suosittelen
9
Välittäjä oli aktiivinen ja asiansa tunteva! Myyntiaika piteni usean kertaan taloteknisistä asioista ja kärsivällisyyttä riitti silti.
Kokonaisuudessaan lopputulos oli kiitettävä!
Juhani Kirstilä, Myyjä
10
Kaikki sujui kiitettävästi, tehokasta toimintaa ja suosittelemme lämpimästi.
Krister Minkkinen, Myyjä
10
Tehokasta ja nopeaa palvelua, vastaukset kysymyksiin nopeasti. Ei mitään moitittavaa.
Johanna Nygård, Ostaja
10
Kaikki meni loistavasti.
Kiitos Raikku
Jari Aho, Myyjä
9
Jäi erittäin hyvä kuva kokonaisuutena. Sain lisätietoja jne nopeasti ja ammattitaidolla
Jonna Normia, Ostaja
10
Kaikki sujui erinomaisesti.
Myyjä
10
Kaikki sujui hienosti ja mutkattomasti.
Ostaja
10
Kaikki sujui oikein hyvin, kiitoksia. Rainer antoi erittäin luotettavan vaikutelman arviointikäynnillä ja opasti meitä asiantuntevasti. Nämä seikat vaikuttivat Remaxin valintaan. Lisäksi kohteesta otetut kuvat ja video olivat korkealaatuisia. Yhteydenpito oli aktiivista ja mutkatonta.
Myyjä
9
Välittäjä oli aina tavoitettavissa kun tarve oli. Välittäjän toiminta antoi kokonaisuudessaan ammattimaisen vaikutelman.
Ostaja
9
Välittäjän toiminnassa ei ollut mitään ongelmia ja kaikki sujui erittäin hyvin. Siitä suuri kiitos!
Ongelmia tuottivat pankkien toiminta maksutilanteessa. Toivon että välittäjien yhteistyö asuntokauppoihin liittyvien pankkien kanssa jatkossa tulee sujumaan paremmin.
Yhteistyöhön liittyviä ongelmia pankkien ja välittäjien välillä kannattaa kehittää.
Luulisin sen olevan myös pankeille tärkeää.
Eija Viholainen, Ostaja
9
Kaikki on sujunut hyvin ja asiakkuus on kesken vielä. Välittäjä on ammattilainen minun kokemuksella katsottuna. Kaikki sujunut nopeasti ja joustavasti. En keksi tai tiedä mitään moitittavaa tai arvosteltavaa. Kysely on vähän aikainen kun ei olla vielä muutettu ostamaamme kohteeseen.
Aki Oiva Kalevi Lehtonen, Ostaja
9
Kaikki sujui hyvin, joustavasti ja sovitun mukaisesti. Ei jäänyt minkäänlaista negatiivista sanottavaa, pelkästään positiivinen kokemus.
Myyjä
10
Erittäin ystävällinen välittäjä, ja kertoi, miten kaikki etenee. Myös se, että oli ajoissa paikalla näytössä. Huomasi, että on ammattitaitoa.
Piritta Anttila, Ostaja
10
Kaikki sujui hyvin ja tehokkaasti. Myös Jarmo Hellman toimi erittäin mallikkaasti. Erittäin positiivinen kuva jäi molemmista.
Myyjä
10
Asiantuntija
Ostaja
10
Ammattimies, osaa hoitaa asiakkaan. Hoitanut jo aikaisemmin minun kauppoja. Suosittelen.
Juha Laine, Myyjä
9
Asunnon myynti toteutui yli odotusten ja erittäin nopealla aikataululla. Kaikki sujui aikataulun mukaisesti eikä yhteistyössä ollut mitään ongelmia.
Myyjä
10
Välittäjään sai aina nopeasti yhteyden kun kysyttävää tuli. Ystävällinen ja ymmärtäväinen välittäjä.
Ostaja
10
Aikataulu oli varmaan mahdoton toteuttaa, kovin oli koukeroinen matka ensimmäiseen tarjoukseen. Ja viimeiseen. Kohde oli tosi vaikea myytävä kun esteenä oli purkua odottava rintamamiestalo, josta tottakai syntyy suuri kuluerä purettaessa. Mutta lopussa kiitos olkoon kaikille osapuolille!
Myyjä
8
Kaupat kesti, mutta oli myös hankala kohde myydä. Loistavaa
Esa Alho, Myyjä
10
Kaikki sujui hienosti. Rainer piti säännöllisesti yhteyttä ja kertoi keskeiset asiat kulloisestakin vaiheesta. Tiesi koko ajan, missä mennään.
Ostaja
10
Kaikki Hyvin Hyvin! Nopaa toimintaa.
Myyjä
10
Osakehuoneiston myynti sujui sanalla sanoen loistavasti.
Olen erittäin tyytyväinen.
Myyjä
10
Välittäjä oli luotettavan, rauhallisen ja jämptin tuntuinen heti alusta lähtien ja oli sitä myös loppuun asti, ei tyrkyttänyt omaa palveluaan liikaa vaan antoi meidän rauhassa päättää käytämmekö häntä myymään meidän asuntoa. Piti yksityis näyttöjä TODELLA ahkerasti aina kun joku vaan kysyi ja meidän aikatauluihin sopi. Jaksoi sitkeästi soitella isännöitsijälle erinäisistä asioista vaikkakin sieltä oli vaikea saada ketään kiinni. Aikataulut piti aina minuutilleen eikä koskaan tarvinnut soitella perään että missä mennään, hän ilmoitti heti kaikista asioista ja piti hyvin ajantasalla. Rainerista voisi moni välittäjä ottaa oppia, niin loistavasti hoiti hommansa. Ensin myi meille uuden rivitaloasunnon ja sen jälkeen myi meidän vanhan pois ja kaikki meni todella loistavasti. Ansaitsisi erikois maininnan työstään, loistava välittäjä!! Aion kyllä mainostaa remaxia ja varsinkin raineria kaikille tutuille ja tuntemattomillekkin! Kiitos rainer ja remax!
Myyjä
10
Välittäjä oli mukava, ammattitaitoinen ja kaikki sujui hyvin ja helposti
Ostaja
10
Välittäjä oli täsmällinen. Teki kaiken mitä lupasi.
Ostaja
10
Kiitokset Raikku!
Asunto saatiin myytyä vaikkei ihan niin nopeasti kuin jokainen taisi uskoa, muttei tämä välittäjästä johtunut.
Myyjä
9
Välittäjästä sai hyvän ja asiantuntevan kuvan. Koko prosessin aikana välittäjään sai hyvin yhteyttä. Olemme tyytyväisiä kokonaisuuteen, talon myyntikuviin ja myyntiin. Suosittelemme lämpimästi.
Myyjä
10
Rauhallinen ja luotettava. Kaikki järjestyy -asenne. Ihan kymppi.
Kristiina Sjöblom, Ostaja
10
Minulla on jo aikaisemmin ollut hyviä kokemuksia Rainer Nilovaarasta. Minulla oli tällä kertaa aika korkeat odotukset mutta hän ylitti ne kirkkaasti. Tiedän kehen olen yhteydessä jos vielä tarvitsen välittäjää.
Ostaja
10
Kaikki hoitui hienosti alusta loppuun!
Tiina Pesonen, Ostaja
10
Nopeat, sujuvat kaupat. Suosittelut!
Myyjä
10
Välittäjä oli meille muualta tuttu entuudestaan, mutta riippumatta siitä meille jäi äärettömän asiantunteva vaikutelma. Yhteydenpito oli sujuvaa ja myyjälle prosessi oli vaivaton. Remax ketjuna on tullut muutaman viime vuoden aikana tutuksi ja arvostan Remaxin toimintapolitiikkaa erittäin paljon.
Elias Ruutti, Myyjä
10
Hyvin sujui. Välittäjä oli jo hieman tuttu, myytyään ystäväni asunnon aiemmin. Stailaaja kävi hieman muokkaamassa asuntoa ja Raikku otti hyvät kuvat ja asunto myytiin 5.ssä päivässä ilman yhtään yleistä näyttöä. Asunnon lähtöhinta olisi voinut olla hieman korkeampi.
Arja Koiranen, Myyjä
10
Antoi hyvän ensivaikutelman, joka piti paikkansa.Pysyttiin sovituissa aikatauluissa. Kaikki sujui kiitettävästi.
Myyjä
9
Hyvällä asiakaspalvelu asenteella ja aktiivisuudella kaupat toteutuivat tosi ripeästi.
Ulf Mikael Hirvonen, Ostaja
10
Ei ollut kummempia ongelmia. Perusmeininki.
Ostaja
7
Olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen. Saimme asunnon myytyä nopealla aikataululla. Kiitos!
Myyjä
10
Kaikki sujui todella hyvin ja nopealla aikataululla. Ei mitään moitittavaa. Välittäjä oli ammattitaitoinen ja tiesi kohteesta kaiken tarvittavan.
Malla Pärssinen, Ostaja
9
Kaikki sujui yllättävän hyvin. Kun jotain ei tiedetty asia selvitettiin.
Ostaja
10
Kaikki sujui oikein hyvin. Välittäjä oli asioiden ajantasalla ja asiantunteva, puhui myös suoraan asioista. Paras välittäjä joita tapasin asunnon haun aikana, voin siis suositella lämpimästi.
Maiju Kuusjärvi, Ostaja
10
Olemme tyytyväisiä toimintaanne. Mitään ei olisi voinut tehdä toisin.
Kiitos!!!
Myyjä
10
Ensivaikutelma välittäjästä oli tosi myönteinen. Hän otti heti yhteyttä sähköpostini jälkeen ja vaikuttu hyvin asiantuntijalta. Valitsin hänet myös siksi, että hänellä oli ollut myynnissä aikaisemmin asuntoja samasta taloyhtiöstä. Myynti sujui paremmin kuin osasin odottaa eli asunto meni nopeasti kaupaksi. Välittäjä hoiti kaiken myyntiin liittyvät asiat sovitusti. Kaikkiaan olen siis erittäin tyytyväinen välittäjän toimintaan.
Myyjä
9
Kaikki sujui hyvin ja asianmukaisesti. Voin suositella. Kiitos!
Satu Kallio, Ostaja
9
Välittäjä oli asiallinen, ei lupaillut liikoja, rauhallinen ja asiansa osaavan oloinen. Hoiti asiat todella hyvin, luotettava ja tiedonkulku sujui nopeasti.
Mari Hella, Ostaja
10
Kaikki sujui nopeasti ja sujuvasti. Ei ole mitään valittamista.
Myyjä
9
Homma tosin hyvin ja monien sattumusten vuksi kaupat tuli nopeaan
Myyjä
9
Meni hyvin ja nopeasti. Kiitos! Olen aikaisemminkin asioinut Remaxin kansssa, ihan ok!
Ostaja
9
Vaikutelma oli positiivinen. Välittäjältä sai hyvin tietoa ja neuvoja. Asiat hoidettiin nopeasti ja sujuvasti. Välittäjät olivat ystäväĺlisiä ja asiansa osaavia. Kokonaiskuva oli erittäin positiivinen.
Ostaja
9
Todella hyvää asiakaspalvelua kaikin tavoin ja välittäjä osasi nähdä asiakkaan näkökannan. Käytetään jatkossakin kyseistä myyjää jos tulee tarvetta asunnon vaihtoon.
Myyjä
10
Kaikki meni hyvin, piti lupaamaansa ja vastasi kysymyksiin nopeasti.
Ostaja
10
Kaikki sujui tosi upeasti.Ei turhaa lässytystä vaan suoraa toimintaa.
Ehdottomasti suosittelen häntä, jos joku tarvitsee välittäjää:-)
Myyjä
10
Kaikki sujui hyvin. Ensivaikutelma oli hyvä ja se vastasi todellisuutta. Pysyttiin aikataulussa. Asunto meni todella nopeasti kaupaksi. Olen todella tyytyväinen.
Eeva Manner, Myyjä
10
Osaava ja asiat saatiin nopeasti ja fiksusti hoidettua kuntoon alusta loppuun saakka. Kaikin puolin tyytyväinen kaupantekoon ja kämpän löytymiseen :)
Ostaja
9
Erittäin ammattitaitoinen myyjä
Erik Isokorpi, Ostaja
10
Välittäjä hoiti työnsä hyvin. Alueen kiinnostavuuden lasku ja hintatason hienoinen aleneminen pidensivät kauppa-aikaa, nämä kuitenkin välittäjästä riippumattomia asioita
Myyjä
9
Olemme hyvin tyytyväisiä välittäjän toimintaan. Hän selvitti nopeasti kysymämme seikat joita ei itse tiennyt. Asuntokaupoista jäi hyvä kuva.
Ostaja
9
Oikein ammattitaitoinen ja mukava välittäjä, kaikki meni hyvin.
Jaana Halt, Myyjä
9
Kaikki sujui loistavasti
Dick Karlsson, Ostaja
9
Mukava ja osaava välittäjä. Tarkka ja työhönsä paneutuva.
Ostaja
9
Valitsimme välittäjän kolmesta ehdokkaasta. Välittäjä sai meiltä paljon apua esittelytekstin tekemiseen ja muihin asioihin. Palkkio oli aivan kohtuuton työhön nähden. Olisimme melko varmasti saaneet itse paremman hinnan talosta. Se jäi harmittamaan.
Myyjä
7
Välittäjä oli mukava ja sopivan aktiivinen. Hän selvitti asioita pyynnöstä. Proaktiivisuus asioiden kertomisessa kuitenkin parantaisi palvelun laatua merkittävästi ja nostaisi arvioni paremmaksi. Esimerkkinä on esim. taloon liityvien asakirjojen lähettäminen. Minulle jäi mielikuva, että välittäjä tutustui niihin huolellisesti vasta jälkikäteen, kun pyysin apua. Tämän hän tosin teki välittömästi. Enkä ole ihan varma ymmärsikö hän myyvänsä lämpöhirsitaloa eikä hirsitaloa. Näytöillä hän ainakin puhui hirsitalosta ja siitä, kuinka se hengittää paremmin, mutta kuluttaa hieman enemmän energiaa kuin tavalliset talot. Kauppan tekemiseen liittyvän ajan löytäminen oli pankin puolesta haastavaa, mutta tämän ongelman välittäjä hoisi sujuvasti.
Ostaja
7
Mukava välittäjä, tosin välillä tuli hieman epävarma olo osaamisesta tai asuntokauppojen tekemisestä.
Pysyttiin sovitussa aikataulussa ja välittäjä esitteli aktiivisesti asuntoa. Asunnon esittelykuvat olivat todella laadukkaat.
Myyjä
8
Kaikki sujui oikein loistavasti. Ei mitään ylimääräistä. Asunto kaupaksi ja välittäjä hoitaa kaiken :D
Ritva Laaksonen, Myyjä
10
Kaikki toimi sopimuksemme mukaisesti ei mitään valittamista.
Myyjä
10
Ensivaikutelma oli positiivinen ja vaikutelma säilyi. Välittäjä oli helposti tavoitettavissa ja hän vastasi kysymyksiin ripeästi. Kauppa sujui vaivattomasti.
Ostaja
9
Kaikki suijui tilanteeseen / ajankohtaan nähden oikein hyvin.
Nilovaara on luotettava, rehellinen ja asiansa osaava ja tulen käyttämään hänen palvelujaan vastaisuudessakin jos tarvitsen välittäjää. Lehdessä olevat mainokset ovat selkeät ja sopivan kokoiset. Se on plussaa. Netti-ilmoitus on oikein hyvä ja kaikenkattava. Kiitos
Myyjä
9
Kasvavat luvut
Joihin voit luottaa
450
välittäjää
96%
asiakkaista suosittelee
#1
eniten myytyjä asuntoja maailmassa
Arviokäynti
Kutsu minut maksuttomalle arviokäynnille
Kun kutsut minut maksuttomalle arviokäynnille, tutustumme yhdessä kohteeseen ja saat asiantuntevan ja realistisen arvion asuntosi hinnasta.
Ota siis ensimmäinen askel kohti onnistuneita asuntokauppoja ja kutsu minut arviokäynnille.