Rasmuksen ajatuksia.
Kova työ ohjaa tekemistäni. Hengitän työtäni vuorokauden jokaisena minuuttina. Elän asiakkaitani ja heidän tavoitteitaan varten. Herään joka aamu valtavasta halusta auttaa ihmisiä. Kiinteistönvälitys ei rakennu elämäni ympärillä, vaan elämäni on rakennettu ja suunniteltu kiinteistönvälityksen ympärille. Olen vahvimmillani silloin kun hankin tai myyn kohdetta. Mietin omia asiakkaitani ja toimeksiantojani aamusta iltaan. Analyyttinen ajattelumaailma ohjaa tekemistäni. Pyrin jatkuvasti kehittämään itseäni myyjänä. Pilkon työni useaan pieneen osaan, josta tulee iso kokonaisuus. Teen monen asian täysin päinvastoin kuin osa kollegoistani. Se on uusiutumista, ajan hengessä elämistä, asiakkaiden yhä vaativampaan ostokäyttäytymiseen vastaamista, ja loppuviimein menestystä. Hallitsen erityyppisten kohteiden laajan kentän. Minulla on pitkä kokemus kaikkien seuraavien kaupan kohteiden myynnistä: Asunto-osakkeet, arvohuoneistot, kiinteistöt, kiinteistön määräalat, kiinteistön määräosat, tontit, uudiskohteet, RS- kohteet, vapaa- ajan asunnot, saarikiinteistöt, osakkeiden merkintäsopimukset, liiketilat, asuntojen vuokraamiset, sekä autohalli / tallipaikat.Itsenäinen välittäjäyrittäjä
Tici-Taca Oy
y-tunnus: 2814160-6
Erikoisosaamiseni
- Asunnot
- Kiinteistöt
- Uudiskohteet
Ota yhteyttä minuun
Jätä yhteydenottopyyntö, niin olen pikaisesti yhteydessä
Asiakaspalautteiden keskiarvo
Alta voit lukea aidon asiakaspalautteen minusta.
Täsmällinen ja asiansa osaava
Myyjä
6/5
Myyjä
Yhteistyö Rasmuksen kanssa oli hienoa. Vaikka olimme melkoisen monimutkainen asiakas hän onnistui selvittämään kaikki ongelmakohdat niin, että asiat etenivät sujuvasti ja aikataulussa.
Ostaja
Yksinkertaisesti kaikki meni hyvin, ja jopa nopeasti....
Kaarlo Jokinen, Myyjä
Selkeä esiintyminen
Heikki Rusanen, Myyjä
Kaikki sujui erinomaisesti! Olemme erittäin tyytyväisiä Rasmukseen, ja käyttäisimme hänen palveluita, mikäli tarvetta olisi! Täysi 10 suoritus, kaikin tavoin!
Myyjä
Rasmus on helposti lähestyttävä ja luotettava. Asiakas ei joudu arvailemaan missä mennään vaan hän pitää huolta siitä, että tieto kulkee. Kaikki sujui jouhevasti, ammattitaidolla. Kiitos!
Pia Hjort, Myyjä
Rasmus hoiti koko myyntiprosessin erinomaisesti ja sujuvasti.
Ostaja
Kaupat sujuivat nopeasti ja meiihin yhteydenpito oli loistavaa. Hankalana koin sähköisen kaupanteon, vaikka olisin päässyt tekemään kaupat Helsingissä. Olisihan ollut kiva nähdä ostajakin, kun olen n 35 vuotta asunnon omistanut. Kaikki ei ole nuoria ja näppäriä tekemään asioita tietokoneella.
Liisa Saloniemi, Myyjä
Erittäin ammattitaitoinen välittäjä, jota voin suositella jatkossakin. Asunnosta saatiin myös haluttu hinta ja kauppaprosessi meni todella nopeasti ja vaivattomasti. Supersuosittelut!
Myyjä
Erittäin asiaansa vihkiytynyt ja ammattitaitoinen. Hänen antama hinta-arvio vastasi tämän hetken markkinatilannetta erittäin hyvin ja olemme tyytyväisiäsaamaamme hintaan. Yhteydenpito ja ylipäätään asiakkaasta huolehtiminen huipputasoa. Lämmin suositus Rasmukselle!
Jarmo Metsälä, Myyjä
Kaikki sujui sovitusti ja aikataulussa ja viestintä välittäjän puolelta oli ajantasaista ja jatkuvaa. Oikein miellyttävä kokemus jäi tästä yhteistyöstä Rasmuksen kanssa.
Ostaja
Erinomaisesti. En voisi kuvitella tekeväni muun välittäjän kanssa töitä.
Mika Jordanov, Myyjä
Rasmus Parkkila täytti kaikki lupaukset ja odotukset. Suosittelemme häntä lämpimästi muille asunnonvaihtajille ja ostajille. Rasmus on ystävällinen, asiakaslähtöinen, tutustui hyvin huolellisesti myytävään kohteeseen, piti meidän ajantasalla myynnin aikana. Rasmuksella on kattavat tiedot ja hän tekee sydämellä työtään.
Marianne Luukkonen, Ostaja
Tulemme suosittelemaan Rasmusta ja varmasti otamme häneen yhteyttä jos tarvitsemme apua tulevaisuudessa
Ostaja
Kaikki meni nappiin ja asunto myytiin nopeasti. Yhteydenpito ja luotettavuus ensiluokkaista. Kannatti kuunnella suosituksia!
Tuomas Gulentz, Myyjä
Asunnon myynti hoitui todella sujuvasti. Jo ensivaikutelmana oli se, että välittäjä on oikeasti kiinnostunut asuntoni myynnistä ja uskoo sen menevän kaupaksi. Arvio myyntihinnasta oli oikea ja se myös toteutui samoin myyntiaika vastasi arvioitua. Koko myyntiprosessin ajan välittäjä piti hyvin ajantasalla siitä, missä mennään. Kaikki arviointikäynnistä kaupantekoon asti hoidettiin viimeisen päälle.
Myyjä
Kaikki sujui todella hienosti. Rasmus oli erittäin huomaavainen ja osasi myös ottaa huomioon äitini iän ja oli kärsivällinen silloinkin, kun keskustelu meinasi lähteä sivuraiteille.
Ostaja
Dias kauppa oli uusi tuttavuus, se sujui hyvin.
Ostaja
Todella hyvä mieli jäi kaupoista. Välittäjä vastasi asiallisesti kaikkiin meidän mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja pidimme yhteyttä puolin ja toisin prosessin ajan.
Jaana Kekäle, Ostaja
Kaikki meni oikein hyvin. Rasmuksen isot vahvuudet ovat että hän pitää kiinni sovituista asioista, on aktiivinen, tarkka ja asiantunteva. Koko ajan oli sellainen olo että asiat etenevät ja siksi hän saakin paljon onnistumisia aikaan. Hän perehtyy asioihin kunnolla, jotta myyntitilanteessa asiat sujuvat. Sovimme jatkoksi myös nykyisen asuntomme välityksestä ja senkin hän hoiti hienosti. Voin ja aionkin suositella hänen palvelujaan muille.
Ostaja
Rasmus on ihan huippu! Ensi-esittelystä lähtien hän hoiti asioita ammatillisesti, tarkasti ja huomauttavaisesti. Miellä oli tosi tiukka aikataulu, ja kiitos Rasmuksen osaamiselle ja oma-aloitteellisuudelle saatiin kaupat sujuvasti tehtyä alle viikossa jopa Juhannuksen keskellä. Mahtava kokemus! Kiitos tästä
Ekaterina Shklyar, Ostaja
Kohde ei ollut helpoin mahdollinen myytävä, mahdollinen putkiremontti taustalla. Olimme erittäin tyytyväisiä välittäjän toimintaan ja käytämme häntä mahdolliseen uuteen toimeksiantoon.
Myyjä
Erinomaisesti sujui, Rasmus ymmärsi mitä tavoiteltiin ja teki kaikkensa jotta myös saavutetaan tavoite. Erityisesti arvostin sitä, että vaikka hänen henkilökohtainen näkemyksensä jossakin kohtaa saattoi poiketa meidän näkemyksestä hän perusteli tilanteen erinomaisesti ja vaikka siitä huolimatta halusimme toimia toisin hän hyväksyi sen ja teki kovasti töitä meidän tavoitteidemme eteen ja otti ne omikse tavoitteikseen samalla. 10/10 erittäin tyytyväisiä ollaan
Emmi Kivistö, Myyjä
Rasmus on todella hyvä välittäjä ja hänen kanssaan yhteistyö toimii hienosti.
Ostaja
Rasmuksen kanssa oli ilo asioida alusta loppuun! Hän vakuutti meidät sekä kovalla ammattitaidolla että aidolla kiinnostuksella siihen, että löydämme meille sopivan asunnon. Rasmus oli aina helposti tavoitettavissa ja on vaikea kuvitella missä kohdin asunnon ostamisprosessi olisi voinut olla vielä parempi - iso kiitos!
Ostaja
Kohteen myynti oli haastava siltä osin, että osakirjat olivat hukassa myyjän pankissa. Tarvittiin eri dokumentaatiota kun tavallisesti kaupan saattamiseksi päätökseen kohtuullisessa ajassa. Luotttava yhtetydenpito sekä ostajiin että myyjään oli poikkeuksellisen tärkeää tässä kaupassa. Huomioiden em. poikkeksellisuus kauppa saatiin päätökseen n. kuukauden sisällä. Osapuolet ovat mielesätni tyytyväisiä solmittuun kauppaan.
Kaj-Erik Montén, Myyjä
Kaikki sujui helposti ja välittäjä oli aktiivinen koko prosessin ajan. Aikataulussa pysyttiin ja välittäjästä jäi loistava vaikutelma alusta loppuun.
Ostaja
Minulle tuttu välittäjä. On myynyt asuntoni ennenkin. Parasta en vaihda. Go Rasmus
Niina Kuhta-Ekroth, Myyjä
Rasse oli huippu
Jussi Kuhmonen, Myyjä
Rasmuksen toiminta oli erinomaista. Erityisesti seuraavat ominaisuudet nousivat esille: luotettavuus (se mikä luvatiin myös tehtiin), yhteydenpito asiakkaaseen (niin ostajaan kuin myyjään), ystävällisyys, tietotaito asuntokauppaan liittyvistä asioista (lait, asetukset, pankkien toiminta, kiinteistön kunto jne.), asunnon hinnan oikea määrittely. Voin lämpimästi suositella Rasmusta.
Jussi Mäkinen, Ostaja
Olemme myyneet useita asuntoja pk-seudulla ja Rasmus erottui kirkkaasti edukseen. Hän on erittäin ammattitaitoinen, energinen, hoiti myynnin nopeasti ja sai alueen huippuhinnankin. Täysi 10++ suoritus. Suosittelen hän varmasti myös ystävilleni.
Ostaja
Rasmus oli erittäin pätevä ja osasi kertoa asiat selkeästi. Kertoi asunnon päivitys tarpeista ja mihin asioihin kannattaa panostaa ennen valokuvaajan ja asiakkaiden tuloa. Todellakin hommansa osaava ja pätevä myyntimies
Joni Siren, Myyjä
Rasmus hoiti kaikki asunnon myyntiin liittyvät asiat hienosti ja luotettavasti
Ostaja
Paras välittäjä kenet olemme ikinä tavanneet. Auttoi jatkuvasti kaikessa ja oli aina tavoitettavissa. Ei mitään valitettavaa.
Ostaja
välitön, reilu ja sanansa mittainen välittäjä. helposti lähestyttävä, ammattitaitoinen ja työnsä osaava kaveri.
Myyjä
Rasmus oli miellyttävä ja täsmällinen ,jota arvostan. Arvio hinnan hyvin ja tiedotti minulle väliaikatietoja ,niinkuin oli sovittu. Yhteistyöstä jäi hyvä mieli. Kiitos ja hyvää jatkoa.
Myyjä
Rasmus oli todella hyvä ja osaava välittäjä, jonka kanssa kaikki sujui todella hyvin ja asuntomme meni kaupaksi todella nopeasti ja hyvään hintaan.
Myyjä
Kaikki sujui Rasmuksen kanssa erityisen hyvin ja saumattomasti. Rasmus piti aktiivisesti yhteyttä prosessin aikana ja sai myytyä kotimme ennätysajassa vieläpä erityisen hyvään hintaan. Lämmin suositus ja suuri kiitos Rasmukselle!
Jenna Nyberg, Myyjä
Kaikki meni hyvin ja välittäjä teki työnsä ammattimaisesti!
Myyjä
Välittäjästä syntyi erittäin miellyttävä ja vakuuttava ensivaikutelma, joka yhteistyön jatkuessa osoittautui aivan oikeaksi.
Myyjä
Välittäjä oli innostunut työstään ja ystävällinen. Aikataulut piti paikkansa. Asuntokauppa sujui ongelmitta.
Myyjä
Ensivaikutelma oli hyvä ja asiantunteva, joka piti loppuun asti. Yhteistyö sujui mutkattomasti ja rennosti, kertaakaan ei tarvinnut kysellä tilannetietoja itse kun ne tuli välittäjän toimesta säännöllisesti. Rasmus piti meidät koko ajan ajantasalla ja toi haastavan kohteemme realiteetit rehellisesti esille. Käsi sydämellä voin suositella Rasmusta eteenpän.
Myyjä
Todella hyvä välittäjä. Hommat hoitui sujuvasti ja nopeasti.
Myyjä
Kaikki meni oikein hyvin ja nopeasti.Kiitos Rasmus Parkkilalle!
Ostaja
Rasmus on aivan täysi kymppi! Suosittelemme häntä välittäjänä aivan täydestä sydämestämme! Yhteistyömme alkoi uuden asunnon näytöstä ja laajeni saman tien tarjouksen tehtyämme myös meidän asuntomme myymiseen. Rasmus tuntui heti asiansa todella hyvin osaavalta ja skarpilta tyypiltä, joka kuunteli meitä, neuvoi meitä asiantuntemuksellaan ja ohjeisti jatkotoimenpiteiden suhteen selkeästi. Kokonaisuus sujui todella nopeasti eli uuden kodin ostotarjouksen tekemisestä vanhan kotimme myyntitarjouksen saamiseen kului noin puolitoista viikkoa. Asuntomme myytiin heti ensimmäisen näyttökerran jälkeen. Rasmus neuvoi ammattitaitoisesti hinnoitteluratkaisun suhteen esittäen eri vaihtoehtoja ja kertoen niiden eri puolet. Rasmuksen ammattitaidon ansiosta kotimme löysi heti ostajan. Rasmus oli mukana kaupantekotilaisuuksissa, mikä lisäsi varmuutta asioiden sujumisesta, ja kaupantekopäivän aamuna ilmenneet yllättävät viime hetken mutkatkin saimme yhdessä suoristetuksi. Olemme erittäin tyytyväisiä Rasmuksen toimintaan ja ammattitaitoon! Eniten arvostamme sitä, että hän aidosti kuunteli meitä ja piti meidät koko prosessin ajan ajan tasalla. Arvostamme myös sitä, että Rasmus oli helposti lähestyttävä ja selitti asiat meille ymmärrettävällä tavalla. Suosittelisimme Rasmusta kenelle tahansa ja milloin tahansa! Kiitos että autoit perheemme uuteen kotiin!
Ostaja
Oli mukava toimia Rasmuksen kanssa. Hän oli palvelualtis ja jätti myös itsestään ammattitaitoisen kuvan. Kaikki sovitut aikataulut pitivät ja myös varsinaisessa kaupantekotilaisuudessa oli lämmin ja rento tunnelma.
Ostaja
Jo ensimmäisessä puhelussa kävi selväksi, että Rasmus on tuleva välittäjä. Jämpti asenne ja hyvä suunnitelma ratkaisivat asian. Aikataulut menivät suunnitellusti ja koko asunnon myynti oli hyvä tapahtuma. Pieni vähennys kokonaispisteistä, koska vapautumisen neuvottelu unohtui kokonaan ja emme saaneet siinä ääntämme oikein kuultavaksi. Kokonaisuutena olin erittäin tyytyväinen Rasmuksen toimintaan.
Jari Tuomainen, Myyjä
Olen usein törmännyt välittäjiin jotka eivät hoida hommaansa kunnialla. Oli ilo asioida Rasmuksen kanssa ja huomata, että on vielä tyyppejä jotka tekee hommat oikein, keskittyneesti ja huolella. Ehdottomasti pelkkää positiivista sanottavaa ja jatkossa otan varmasti Rasmukseen yhteyttä aina kun on tarvetta välittäjälle sekä suosittelen häntä estoitta muillekkin.
Myyjä
Rasmus hoiti homman mallikkaasti. Ihan kuin seitsemän vuotta sitten, kun hän myi asuntomme. Välittäjiä ei tarvinnut sen enempää miettiä, koska Rasmus on meidän luotto välittäjä! Homma hoidettiin rautaisella ammattitaidolla ja nopeasti. Rasmusta on helppo suositella tutuille ja jopa tuntemattomille. Upeaa duunia jälleen kerran ISO KIITOS RASMUKSELLE Rock!
Olli-Petteri Lustig, Myyjä
Välittäjä pyrki vaikeasta kohteesta huolimatta löytämään sille sopivimman ostajan ja mielestäni onnistui tässä hyvin. Tulen varmasti ottamaan häneen yhteyttä muissakin asuntokaupoissani sekä tietenkin suosittelemaan tuttavilleni.
Seppo Koivunen, Myyjä
Mielestänbi Rasmus hoiti homman hyvin ja luotettavasti.
Simo Hilden, Myyjä
Rasmuksen ammattitaito paistoi läpi heti ensitapaamisella ja sama ote pysyi läpi koko prosessin. Kysyntää oli alussa odotettua vähemmän, mutta meininki pysyi positiivisena loppuun asti vaikka jossain kohti vaikutti jopa vahvasti, ettei kaupoille päästäisi. Kokonaisuudessaan alusta loppuun hyvin toteutettu paketti jota voin lämpimästi suositella kaikille!
Robin Ranta, Myyjä
Koko prosessi sujui helposti, selkeästi ja täsmällisesti, vaikutelma kaikkiaan ammattimainen ja positiivinen.
Ostaja
Rasmus on loisto välittäjä, suosittelen kaikille!
Jami Kivioja, Myyjä
Kaikki sujui todella hyvin. Plussaa, että pitää hyvin ajan tasalla koko myyntiprosessin ajan.
Myyjä
Välittäjämme oli aivan mahtava! Ei mitään kritisoitavaa. Voisimme suositella kenelle vaan! Oli erittäin miellyttävää ja hauskaa tehdä Rasmuksen kanssa yhteistyötä. Iso kiitos hänelle asuntomme myynnistä!!
Mari-Johanna Aalto, Myyjä
Kaikki sujui sovitulla tavalla ilman minkäänlaisia ongelmia!
Myyjä
Ammattitaitoinen ote ja piti huolen siitä että meidän ei tarvinnut huolehtia että asiat hoituvat. Eniten arvostimme nopeaa kommunikointia ja rentoa asennetta ja tilannetajua.
Arno Illukka, Myyjä
Ensivaikutelma oli hyvävastaavien kohteiden . Välittäjä oli tutustunut kohteeseen ja vertailu alueen vastaaviin kohteisiin tuntui hyvin perustelluita. Markkina oli haastava keväällä 2020, koska maassa vallitsi poikkeustilanne. Tehtävänannon aikana esiintyneet poikkeus ja ongelmatilanteet hoidettiin täsmällisesti ja asiantuntevasti. Sovitun ajan kuluessa saatiin riittävä määrä ehdokkaita ja mielestämme oikean ehdokkaan valinta sujui hyvässä yhteistyössä. Näkemykseni mukaan kaikki kolme osapuolta olivat syntyneeseen ratkaisuun ajallisesti ja taloudellisesti tyytyväisiä. Tämän kokemuksen perusteella käyttäisin samaa välittäjää myös jatkossa.
Myyjä
Rasmus löysi tämän kohteen minulle kriteerieni perusteella ja tarjosi tätä. En olisi itse törmännyt siihen netissä. Hyvän välittäjän ansiosta tämä kohde löysi uuden ostajan. Loistavaa ja asiantuntevaa palvelua niinkuin aina häneltä!
Julia Keikkala, Myyjä
Aivan superhienoa asioihin paneutuvaa, luotettavaa ja ystävällistä palvelua välittäjältä. Asunnon myynti olisi tuskin käynnistynyt, jos en olisi löytänyt tällaista yhteistyökumppania kuin Rasmus; alusta asti oli hyvä tunnelma ja luottavainen mieli siihen, että välittäjä paneutui yksilöllisesti minun toimeksiantooni. Pettyneenä lukuisiin aiemmin tapaamiini välittäjiin, en enää uskaltanut toivoa, että tällainen hieno yhteistyökuvio voisi syntyä ja saisi nauttia tämän tason asiakaspalvelusta. Kaikki sujui jopa odotukset yllättäen. Aivan mahtavaa!
Heli Nurminen, Myyjä
Rasmuksen kanssa oli todella kiva tehdä yhteistyötä alusta loppuun. Hänestä huokui ammattitaito ja tavoitteellisuus ja hän oli selkeä ja huumorintajuinen. Aion suositella Rasmusta aivan varmasti tutuilleni, mikäli he miettivät asunnon myyntiä
Nelli Avikainen, Myyjä
Välittäjä oli entuudestaan meille tuttu ja kauppa hoitui tosi hyvin ja luotettavasti. Ainut mihin voisi vielä panostaa on kaupan jälkeinen asiakkaan hoito. Esim. avainten palauttaminen kaupan jälkeen. Kaupat tehtiin sähköisesti mikä oli meille uutta aiheutti hieman hämmennystä. Muutoin Rasmus on tosi ammattilainen ja häneltä asuntokauppa sujuu mallikkaasti.
Riitta Taimi, Myyjä
Aktiivinen ja oma-aloitteinen ammattilainen, joka pitää minut ajan tasalla koko ajan. Alansa parhaimmistoa.
Seyvan Khalili, Ostaja
Uskottava, osasi laittaa myyntihinnan oikein. Etsimme yhdessä ensin ostettavaa asuntoa, minä tunteella ja hän kokemuksella. Olimme yhteyksissä useamman kerran viikossa. Vanhan myynti meni nopeammin. Kaikki tehtiin kuitenkin huumoria unohtamatta. En varmaan IKINÄ enää muuta, mut jos muuttaisin etsisin Rasmuksen hommaan. Suosittelen lämpimästi.
Myyjä
Kaikki sujui hienosti ja sujuvasti. Elämäntilanteemme otettiin hienosti huomioon ja Rasmus piti huolta, että myyntiprosessista oli meille mahdollisimman sujuva. Saimme kaikista käänteistä tiedon nopeasti ja tuntui helpottavalta tietää missä mennään kokoajan.
Eeva Roilas, Myyjä
Hyvä välittäjä, hyvä prosessi, erinomainen yhteydenpito, erinomainen lopputulos.
Myyjä
Rasmus hoiti taas kerran asunnonmyynnin aivan timanttisesti. En ole koskaan saanut vastaavanlaista palvelua asunnonmyynnissä, kuin mitä Rasmukselta. Nopea, tehokas, asiakkaan tarpeenmukainen ratkaisu ja ylitti reippasti odotukset❤️
Jenna Koskinen, Myyjä
Jäi oikein hyvä kuva ja tulen käyttämään uudelleen. Kaikki sujui erittäin helposti.
Myyjä
Rasmus on välittäjien aatelia, reilu, asiakaslähtöinen ja mukava. Kaikki vuorovaikutus ja asioiden hoitaminen sujunut ensiluokkaisesti. Suosittelisin hänen palvelujaan kenelle vain.
Ostaja
Raha-asioitani hoitava sijoitusnevoja Nordeasta suositteli Rasmusta, enkä voi muuta sanoa, kuin että hienosti kaikki sujui.
Myyjä
Rasmus on paras. Helposti lähetyttävä, työnsä osaava tosi asiallinen ja kiva kaveri. Kaunis kiitos hänelle! :)
Hanna Aalto, Myyjä
Välittäjä hoiti ammattitaitoisesti koko kaupan ensitapaamisesta ihan kaupantekoon asti. Aikataulullisesti koko prosessi meni nopeammin kuin yhdessäkään tekemässäni asuntokaupassa.
Petri Tapia Cotrino, Ostaja
Kauppa hoitui asiallisesti, nopeasti ja varmalla ammattitaidolla.
Myyjä
Kaikki meni tosi hyvin ei mitään negatiivista sanottavaa välittäjän toiminnasta.
Rami Hannula, Myyjä
Välittäjäni Rasmus oli todella asiantunteva ja hoiti yhteydenpidon todella tehokkaasti ja ajallaan. Häneen pystyi kellonajasta riippumatta olla yhteydessä. Lisäksi hän otti minuun yhteyttä ihan alunperin samana iltana, kun kyselyn asunnon myymisestä laitoin. Erinomainen asiakaskokemus! Rasmus oli lisäksi asiantunteva ja tiesi erinomaisesti millä hinnalla kannattaa asuntoa arvioida. Hän hoiti kaiken mallikkaasti ja olen todella tyytyväinen palveluun: ehdoton suositus jatkoa varten ja muille! Aion ehdottomasti käyttää hänen palveluitaan tulevaisuudessakin.
Myyjä
Kaikki hoitui erittäin nopeasti ja ammattitaitoisesti. Kokonaisuuteen olen erittäin tyytyväinen.
Ville Heikkilä, Ostaja
Ensivaikutelma välittäjästä oli todella positiivinen: vaikka olimmekin nuoria ostajia, hän suhtautui meihin todella ammattimaisesti (näin ei todellakaan ole ollut kaikkien välittäjien kanssa). Sovitussa aikataulussa pysyttiin, ja välittäjä suostui jopa omalla ajallaan tulla esittelemään asuntoa tulevalle vuokralaiselle! Meille jäi kaikkiaan todella positiivinen kuva, aiomme seuraavaa asuntoa etsiessämme ehdottomasti ottaa uudelleen yhteyttä kyseiseen välittäjään. Suosittelemme välittäjää myös tutuillemme.
Ostaja
Yhteistyö toimi hyvin, tiedusteluihin vastattiin todella nopeasti ja asiallisesti.
Ostaja
Kaikki meni erittäin mukavasti ja Rasmus oli todella asiantunteva ja asiakaspalveluhenkinen. Rasmuksella oli iso rooli ostopäätöksen tekemisen osalta.
Ostaja
Hienoa toimintaa!
Miika Sunnari, Myyjä
Minulle jäi todella hyvä mielikuva, vaikka ensimmäinen yritys ei hintasyistä onnistunutkaan. Välittäjä nimittäin piti mielessä tarpeeni ja otti yhteyttä heti kun kriteereideni täyttävä toinen mahdollisuus ilmestyi markkinoille. Ja siksi kauppa realisoitui todella vaivatta ja nopeasti. Nuorisokielellä arvosana: Peukutan! Peukutan! Peukutan!
Jaana Lankinen, Ostaja
Nopeata ja reipasta toimintaa
Jarl Karnell, Ostaja
Rasmus on huippuammattilainen, jolla on todella hyvä asenne :)
Sonja Merisalo, Myyjä
Meillä ei olisi voinut paremmin mennä, kaikki myyntiin liittyvät asiat tehtiin johdonmukaisesti ja ammattitaidolla. Rasmus hoiti työnsä perusteellisesti, oli lähes aina tavoitettavissa ja osoitti aitoa mielenkiintoa kohteemme myyntiinsaattamiseksi. Hienoa yhteistyötä ja - toimintaa, pelkästään positiivista palauteeta.
Myyjä
Ammattitaitoinen ja heti alkuun suhtautui asiakkaan kannalta hyvin aktiivisella otteella myyntiin. Tiedotti hyvin asiakkaiden tapaamisista ja piti meidät tyytyväisinä koko ajan ja luottavaisena et kyllä asunto siitä kaupaksi tulee.
Myyjä
Rasmus hoiti kuolinpesän asuntomme myynnin mallikkaasti ja nuoruuden innolla! Hän piti meitä koko ajan ajantasalla ja yhteydenpito oli nopeaa ja joustavaa. Kaikki meni hyvin loppuun asti ja kaupat syntyivät nopeasti.Iso kiitos vielä Rasmukselle, voimme suositella häntä muillekin ilomielin!
Myyjä
Tämän vuoden puolella olen kohdannut 10-15 eri yritysten välittäjää. Suurin osa heistä ei valitettavasti antanut kovin ammatillista vaikutelmaa , Rasmuksen tapa toimia ensi kontaktista alkaen oli aktiivista ja ammatillista. Kaikki sujui kovin mallikkaasti ja annoinkin hänelle jo palautetta osaamisesta. Joten ne kaksi tässä kohtaa itselleni tärkeintä välittäjää, vanhan sekä uuden kodin hoitivat kummatkin ammattitaitoisesti asiat haluttuun lopputulokseen. Kiitos!
Riikka Mattsson, Ostaja
Rasmus hoiti koko prosessin erittäin ammattitaitoisesti ja täsmällisesti. Hän piti meidät ajan tasalla ja asiat hoituivat nopeasti. Myyntihinnan arvio meni täysin nappiin muutaman tuhannen euron tarkkuudella. Huippu ammattilainen.
Ostaja
Meillä synkkasi heti ensikontaktista alkaen, välittäjä kuunteli tarkasti ajatuksiamne ja toiveitamme, piti aktiivisesti yhteyttä, kaikki sujui nopeasti ja vahvalla ammattitaidolla!
Myyjä
Kaikki sujui hienosti! Olimme katselleet asuntoja helmikuusta lähtien, ja nähneet matkan varrella kaikenlaisia välittäjiä eri välitystoimistoilta. Osa hoiti hommiaan täydellä antaumuksella - osalla oli motivaatio täysin hukassa. Jo ensimmäiset puhelut Rasmus Parkkilan kanssa lupasivat hyvää, joten ensivaikutelma oli positiivinen. Tavatessamme välittäjän ensimmäisen kerran, oli ensivaikutelma myös positiivinen: välittäjä oli pukeutunut siististi ja käyttäytyi hyvin kohteliaasti (tervehtiminen yms). Hän kertoi asunnosta aktiivisesti asioita, ja toiminta yksityisnäytön aikana oli muutenkin ammattitaitoista. Hän oli selkeästi työlleen omistautunut. Kokonaisuudessaan kaupanteko sujui moitteetta. Jotakin pientä "hätiköintiä" ilmeni kauppakirjaluonnoksen tekemisessä, mutta nämäkin muokkaukset välittäjä hoiti samantien. Pidimme siitä, että välittäjä tarttui toimeen asiassa kuin asiassa ja hoiti asiat nopeasti kuntoon. Välittäjä oli hyvin tavoitettavissa ja vei asioita nopeasti eteenpäin. Rasmuksen kanssa oli helppo hoitaa asioita ja hän ammattitaidollaan vakuutti meidät. Olemmekin jo suositelleet häntä parille tuttavallemme, joilla asunnonmyynti tulee mahdollisesti ajankohtaiseksi. Hienoa työtä Rasmus! Jatka samaan malliin!
Heidi Kinnunen, Ostaja
Reipas ja ammattitaitoinen välittäjä. Kauppakirjan teossa pientä hätäilyä, joka johti pieniin muutostarpeisiin. Ei mitään isoa kuitenkaan. Aktiivinen asenne ja siisti olemus loi hyvän kuvan ammattitaitoisesta välittäjästä.
Teemu Kinnunen, Ostaja
Rasmus oli tosi luotettava heti ensitapaamisesta ja hoidimme nopeasti ja tehokkaasti kaiken myyntiin liittyvän, sekä aktiivisen kommunikoinnin whatsappissa. Suosittelisin edelleen.
Ostaja
Kaikki sujui hienosti! Rasmus palveli ystävällisesti ja ammattitaitoisesti.
Ostaja
Välittäjä oli avulias, aktiivinen ja ystävällinen. Asiakaspalvelulähtöisyys vaikutti tulevan välittäjältä luonnostaan. Hän antoi myös mukavasti tilaa tehdä päätöksiä, oli kuitenkin samalla aina valmis auttamaan. Kiitos!
Ostaja
Asiallinen, ystävällinen ja helposti lähestyttävä! Hienosti hoiti uuden talon kaupat ja vanhan myymisen! 10 pistettä
Ostaja
Rasmus on hoitanut jo pari vuotta sitten asunnon myynnin Lohjalla. Käännyin hänen puoleensa nyt kun myin Orioninkadun asuntoa. Hän on luotettava, osaava ja erittäin asiakasystävällinen välittäjä. Kaikki sujui erinomaisesti.
Myyjä
Asiat sujuivat mutkattomasti välittäjän kanssa. Jos jokin asia ei ollut tiedossa, niin välittäjä selvitti sen. Asioisin saman välittäjän kanssa uudestaankin, mutta nyt löytyi niin ihana koti, ettei toivottavasti enää tarvitse:)
Ostaja
Välittäjä oli yksinkertaisesti erinomainen. Kommunikaatio oli aktiivista ja mietittyä ensi kosketuksesta lähtien. Välittäjä selvitti merkintäsopimuksen taustan riittävästi prosessin aikana vaikka ei ollut ilmeisesti tietoinen asiasta prosessin alkuvaiheessa ja sen vaikutusta varainsiirtoveroon. Alkuperäinen hintaehdotus oli pykälän liian alhainen, ja se oletettavasti johtui siitä, että edellinen asunto, jonka välittäjällä oli myynnissä samasta talosta oli lähtöhinnaltaan aivan liian korkea. Hinta kuitenkin asettui kohdalleen myyjän kanssa käydyn keskustelun kautta. Yksi pieni kehitysehdotus. Myyjälle jäi hieman epävarma tunne, että täyttyikö tiedonantovelvollisuus ostajan suuntaan tässä erikoistapauksessa, kun myyjänä oli taloyhtiö. Eli myyjä ei voi jättäytyä sen taakse ettei ole tietoinen asiasta toisin kuin tavallinen osakas jossain tapauksessa voisi tehdä. Myyjänä olisi odottanut vielä spesifempejä kysymyksiä myyjältä. Tätä olisi tukenut yksi esikeskustelun ostajan kanssa sen varmistamiseksi, että ostaja on saanut kaikkiin mahdollisiin kysymyksiinsä vastauksen ennen kauppoja.
Mikko Jutila, Myyjä
Aktiivinen, luotettava, informoiva ja ripeä. Piti lupaukset ja oli miellyttävä tehdä yhteistyötä. Ammattitaitoinen ja hyväkäytöksinen.
Ostaja
Kaikki sujui myynnin alusta loppuun niin nopeasti että huh huh. Välittäjä oli ystävällinen, nopea ja pätevä asioissaan ja asiat etenivät suunnitelmien mukaan. Välittäjä piti minua koko ajan ajan tasalla ja muistutti minua hajamielistäkin pysymään aikataulussa. Koko operaatio oli tosi positiivinen kokemus jossa tehtiin eikä meinattu. Rasmus on hyvä!
Myyjä
Olemme todella tyytyväisiä välittäjän toimintaan,iso peukku. Käytämme jatkossakin samaa välittäjää jos tarve tulee
Myyjä
Välittäjä oli pätevä hommassaan,ja kaikki sujui erittäin hyvin alusta loppuun asti. kaikki käytännön asiat oli hyvin hoidettu, ei tarvinnut itse hoitaa mitään,ja se sopi meille hyvin!
Myyjä
Rasmus on hyvä ja aktiivinen välittäjä. Katsotaan löytääkö hän meille kesämökinkin
Ostaja
Kokonaisuudessaan kaikki sujui hyvin.
Ostaja
Kokonaisuus positiivinen
Ostaja
Loistava välittäjä!
Ostaja
Ensivaikutelma hyvä, joka säilyi loppuun asti. Asiat hoidettiin ajallaan ja ripeästi.
Jarmo Pulkkinen, Ostaja
Asunto myytiin nopeasti. Olisiko kaupat syntyneet jos hintaa olisi lähdetty enemmän neuvottelemaan, ei voi tietää. Hinta taso kuitenkin pudottaa mahdollisten ostajien määrää jota emme halunneet jäädä odottelemaan koska tarjottu hinta kohtuullinen
Myyjä
Kaikki sujui hyvin, joustavasti ja aikataulussa. Selkeä, ystävällinen ja ammattimainen toiminta. Kiitos uudesta kodista!
Ostaja
Ensi vaikutelma oli hyvä, joskin hieman kiireisen oloinen. Asiointi oli tehokasta ja miellyttävää, välittäjä tunsi kohteen hyvin, osasi vastata kysymyksiin, kommunikoi tehokkaasti. Aikataulussa pysyttiin paremmin kuin hyvin. Kokonaiskuva erittäin positiivinen.
Ostaja
Kun asunto myytiin alle vuorokaudessa yhteisymmärryksessä sovitulla pyyntihinnalla, ei voi olla kuin tyytyväinen. Välittäjä on selvästi rautainen ammattilainen.
Anne Oittinen, Myyjä
Nopeaa, tehokasta toimintaa!
Miika Sunnari, Myyjä
Kaikki sujui erittäin hyvin, viikottainen yhteydenotto oli hyvä, että pidettiin ajantasalla ja se on merkki siitä, että kohde on välittäjällä muistissa ja myynnissä tosissaan. Erittäin laadukkaat myyntikuvat, Remaxilla ne on muutenkin ehdottomasti parhaimmistoa verraten muihin. Erittäin hyvä esitekin oli.
Heidi Himanen, Myyjä
Rasmuksella on asenne kohdillaan ja hänestä huomaa että pitää työstään. Mukavan luonteensa vuoksi hänen kanssaan helppo ja kiva asioida!
Lotta Telenius, Ostaja
Välittäjä on nuoresta iästään huolimatta osaava ja molemmissa osapuolissa luottamusta herättävä.
Myyjä
Erittäin positiivinen ote. Kaikki toimi erittäin hyvin ja nuoresta iästä huolimatta, todella ammattitaitoisesti. Yhteydenpito oli tarpeeksi tiheää, olematta tunkeilevaa. Suosittelen lämpimästi 10+
Jaakko Asikainen, Ostaja
Asiallinen,ammattitaitoinen ja oikea asenne. Ensivaikutelma oli nuori positiivinen ja miellyttävä käytöksinen nuori välittäjä, jolla oli rautainen ammattitaito, hän tiesi mistä puhui, kiva huumori. Ensivaikutelma säilyi koko pitkähkön prosessin ajan. Olen erittäin tyytyväinen Rasmuksen tapaan toimia ja tulen varmasti suosittelemaan häntä. KIITOS!
Myyjä
Kommunikoinnin määrä ja nopeus täysi kymppi. Siitä kannattaa pitää kiinni.
Ostaja
Rasmus on paras kaikista
Kaisa Kivinen, Myyjä
Todella miellyttävä välittäjä. Helppo lähestyttävä. Kympin suoritus! Kympin ”heräteostos”
Ostaja
Hienostu hoidettu kerralla maaliin!
Jasmin Hokkanen, Myyjä
Rasmus oli todella mukava, avoin ja osaava työssään. Saimme tarkan suunnitelman, joka toteutui täsmälleen Rasmuksen kertoman mukaan. Asunto myytiin ensimmäisten näyttöjen yhteydessä!
Hannu Hokkanen, Myyjä
Ensivaikutelma; miellyttävä, rehellinen. Vaikutelma vastasi todellisuutta. Käytös oli miellyttävää ja välittäjä oli luotettava. Pysyi sovitussa aikataulussa. Kokonaiskuva kaupasta oli: onnistunut loppuun asti viety kauppa vain asiakkaan maksama suoritus kaupoista olisi saanut olla tavavoitehinta. Näinhän se aina on. EN HALUA KUUMAILMAPALLOLENNOLLE. Menestystä Remaxille.
Myyjä
Pyysin asunnon aiemmin minulle myyneen Rasmuksen välittäjäksi, kun halusin myydä asuntoni eteenpäin. Kohde oli molemmille tuttu, joten kaikki sujui hienosti. Luotettava, aktiivinen ja osaava kaveri, suosittelen lämpimästi!
Janne Heimonen, Ostaja
Iiro Mäkinen ja Rasmus Parkkila hoitivat työnsä hienosti. Meille jäi asuntokaupasta todella hyvä mieli. Pojat vastasivat viesteihin ja kysymyksiimme ripeästi. Isot kiitokset molemmille! Teitte hienoa työtä! Terveisin Jouko ja Satu Sume
Ostaja
Välittäjä puhui suoraan ja jäi rehellinen mielikuva.
Heidi Pallari, Ostaja
Prosessi meni helposti ja nopeaan tahtiin. Välittäjä oli kohtelias ja asiallinen, toimitti kysytyt tiedot nopeasti ja otti muutenkin yhteyttä aktiivisesti. Kokonaisuutena siis sujui hyvin! Yleistä palautetta: Remax voisi viilata kauppakirjaa hieman tyylikkäämpään muotoon. Printtiversioon olisi hyvä saada yksiin kansiin kauppakirjan lisäksi muut dokumentit (isännöitsijäntodistus jne.). Toimii se näinkin mutta ainahan voi parantaa.
Ostaja
Kokonaiskuva kiitettävä plus. Välittäjän ensivaikutelma ja todellisuus kohtasivat 100 %. Kaikki onnistui loistavasti, hinnan asetanta, kohteen markkinointi ja aikataulu. Voin suositella Rasmus Parkkilaa - aivan huippu tyyppi ja todellinen asuntokaupan ammattilainen!
Jouni Ahrela, Myyjä
Innostunut ote heti alusta lähtien ja aikataulutus tapahtui niin nopeasti kuin se vain oli mahdollista. Olen erittäin tyytyväinen palveluun jonka sain.
Myyjä
Rasmus on nyt myynyt kaksi asuntoamme ja hienolla menestyksellä. Käytämme Rasmuksen palveluja varmasti jatkossakin.
Mikko Oikarinen, Myyjä
EI mitään ongelmia, myyntiaika alittui ,saatin hinta minkä Rasmus oli määritellyt. Rasmukselle 10+
Myyjä
Rasmus Parkkila, man to be.
Myyjä
Kaikki sujui moitteettomasti! Välittäjä oli reipasotteinen ja aktiivinen! Kauppa toteutui nopeasti! Mitään ongelmia ei ollut koko aikana. Kokonaisvaikutelma erittäin hyvä!
Myyjä
Välittäjä piti minut koko ajan ajan tasalla siitä missä mennään. Sain tietoja kysymättä joka antoi tunteen, että minusta väliteteään ostajana. Välittäjä asiallinen, reipas, sopivan rento eli ei liian 'jäykkä' vaan juuri tilanteeseen sopiva.
Ostaja
Myyjän aktiivisuus oli omaa luokkaansa heti ensimmäisestä sähköpostikontaktista lähtien. Rasmuksen innokkuus ja halu tehdä kauppaa on todella hyvä. Aikataulut pitivät ja hän teki päivityksiä jatkuvasti. Suosittelen Rasmusta tuttavilleni !!
Virpi Heinonen, Myyjä
Meille jäi super positiivinen vaikutelma Rasmuksen tavasta tehdä töitä. Enempää ei olisi voitu toivoa! Asiat eteni todella nopeasti, yhteydenpito toimi huippuhyvin-koko ajan tiedettiin missä mennään. Näki että Rasmus todella teki töitä kauppojen eteen. Olen lämmöllä suositellu häntä kaikille. Arvosana 10+
Tanja Vanhapiha, Myyjä
Kaikki sujui moitteettomasti, asunto myytiin supernopeasti. Asunnosta saatiin pyydetty hinta. Kiitos loistavasta palvelusta!
Myyjä
Kaikki sujui erittäin hyvin. Rasmus oli erittäin ammattitaitoinen ja osasi määrittää ja perustella kohteen myyntihinnan erinomaisesti, kuvat kohteesta oli erinomaisia (oli todella hyvä idea laittaa iltakuva talosta ensimmäiseksi ilmoitukseen jotta erotutaan muista kohteista) ja esite/ilmoitus oli laadittu tosi hyvin. Nämä kaikki tekijät, sekä välittäjän ammatilliset ja henkilökohtaiset vahvuudet varmasti vaikutti nopeaan kauppaan ja hyvään/odotettuun myyntihintaan. Myynnin aikataulu oli itse asiassa huomattavasti nopeampi kuin meistä kukaan varmasti osasi odottaa ja siitä suuri kiitos meiltä myyjiltä! :) Lisäksi haluan vielä kiittää Rasmusta siitä että hän oli aina tavoitettavissa ja vastasi kyselyihin erittäin nopeasti, riippumatta siitä oliko aamu, ilta, pääsiäspyhät tai mitä vaan. Itsekin IT konsulttina tiedän että asiakkaat arvostavat tavoitettavuutta yli kaiken joten oli mahtavaa huomata että huomata että Rasmukseen sai ottaa yhteyttä aina ajankohdasta riippumatta ja Rasmus myös meni meidän puolesta ns. "extra milen" kun ajeli pääsiäispyhänä Helsingistä Hyvinkäälle hakemaan tarjousta kohteesta. Erinomaista asiakaspalvelua kaiken kaikkiaan!!!
Myyjä
Ensivaikutelma oli osaava ja kiinnostunut. Tämä korostui nopeatahtisessa yhteistyössä. Yhteydenpito oli aktiivista ja ennen kun ehdimme tajutakaan, oli kotimme jo myyty! Todella miellyttävä kokemus.
Ria-Lie Rosenlund, Myyjä
Löysimme Rasmuksen avopuolisoni kanssa ollessamme asuntonäytöllä. Oli tullut nähtyä useita kiinteistövälittäjiä ja viimeistään myyntitarjouksen jälkeen peli oli ihan selvä. Innokkuus, asiantuntevuus ja halu tehdä tätä työtä erottivat hänet muista. Asunnon myynti kävi päivässä ja hinta oli parempi kuin osattiin aluksi odottaa. +++
Atte Heiskanen, Myyjä
Hyvä ja tehokas välittäjä!
Myyjä
Nopea, ystavallinen ja asiallinen palvelu. Kiitos Rasmus!
Myyjä
Ei ongelmia
Myyjä
Rasmus hoiti kaupan erittäin hyvin, yhteydenpito ja kommunikointi aivan huippuluokkaa.
Tero Hellman, Myyjä
Rasmus oli huippu myyjä. Aina hvyin sanavalmis ja ammattilainen. Kaikki meni nappiin, ei ollut ongelmia.
Sonja Vasko, Ostaja
Rasmus hoiti työnsä hyvin ja kaikki sujui ongelmitta.
Linda Wager, Ostaja
Hyvä ja luotettava kaveri. Suosittelut!! Otti asioista selvää, kiinteistö oli haastava kohde myydä.
Myyjä
Rasmus on hoiti myynnin erinomasen hyvin, ammattitaitoisesti, avoimesti ja asiallisesti. Olen erittäin tyytyväinen hänen toimintaansa.
Tero Hellman, Myyjä
Sanoin jo välittäjällekin, vaikutelma alusta asti 10+, ei mitään pahaa sanottavaa. Yhteydenpito hyvää, ei ahdistellut kun rauhassa mietittiin, rauhallinen ja ammattitaitoinen.
Ostaja
Välittäjästä jäi ensikokemuksena heti olo että tuo henkilö myy myös meidän asunnon. Aikataulu asunnon myynnissä oli nopeampi kuin itse osasimme odottaa. Suosittelemme kaikille muillekin välittäjää.
Jimi Puustinen, Ostaja
Pysyi aikataulussa ja kysymyksiin saatiin nopeasti vastaukset. Kaikin puolin tyytyväinen
Ostaja
Okei hyvin Otti tilanteen heti haltuun eikä syntynyt mitään epäselvyyksiä. Aikataulu piti. Yhteistyössä ei mitään ongelmia. Kokonaiskuva erittäin positiivinen, pelkkää hyvää sanottavaa. Talo myynnissä viikko ja 1 päivä , eikö se kerro jo paljon.
Myyjä
Meitä palveltiin ammattitaitoisesti ja meidän tarpeet ja nopea asunnon tarve huomioiden. Meitä autettiin saamaan oma kotimme nopeasti ja kaikkiin kysymyksiin vastattiin heti ja oltiin erittäin kiinnostuneita aidosti eikä tullut kertaakaan olo että halutaan väkisin tuputtaa tai painostaa nopeaan päätöksentekoon. Hinta oli neuvoteltu täysin kohdilleen eikä siitä tarvinnut edes tinkiä, tunnemme asuinalueen täysin samoin tarkkaan myös hintatason. Saimme parhainta palvelua! Kiitos!
Ostaja
Ensi vaikutelma säikäytti, kun oli niin nuoren näköinen, mutta Rasmus on erittäin ammattitaitoinen ja miellyttävä persoona. Kaikki toimi aikatauluissa ja onnistuneesti, ei mitään valittamista. Suosittelen muillekin!
Sanna Rutanen, Ostaja
kiitos hyvin.
Ostaja
hyvin kaikki meni. välittäjä oli aktiivinen myyjä, jolloin joissain yksityiskohdissa loivenettiin kulmia. me taas oltais haluttu yltiörehellistä toimintaa. mutta puhumalla näistä selvittiin. mm. talon kuvista tehtiin "liian hienoja" todellisuuteen nähden...
Myyjä
Kaikki sujui LOISTAVASTI! Yhteydenpito toimi koko prosessin aikana todella hyvin, asunnosta saatiin hyvät kuvat ja esittely nopeasti nettiin, ja asunto saatiin melko nopeasti kaupaksikin. Suosittelen Rasmusta kaikille tutuillenikin. Iso kiitos!
Myyjä
Asiat sujuivat erinomaisesti. Sovitut aikataulut pitivät ja eri vaiheet etenivät rivakasti. Olimme tavanneet välittäjän aikaisemmin toisen kaupan yhteydessä, ja silloin saatu erinomainen vaikutelma vahvistui entisestään.
Anneli Stenvall, Myyjä
Ei voi kun taas kehua Rasmusta. Myynyt nyt kaksi minun asuntoani. Aivan huikea kaveri.
Myyjä
Asiallinen välittäjä vaikka nuori onkin. Hauska.yhteinen sävel ja tavoite löytyi helposti. Voisin palkata myymään omaa asuntoammekin, jos sellainen tarve tulisi.
Kirsi Antikainen, Ostaja
En tavannut välittäjää, ennenkuin olimme allekirjoittamassa myyntiasiakirjaa pankissa. Välittäjä pysyi sovitussa aikataulussa tai oikeastaan myi asuntoni oletettua nopeammin. kokonaiskuva asuntokaupasta oli hyvä.
Nina Parkkila, Myyjä
Hyvin ja nopeasti hoidetut kaupat. Ainoa epävarmuus jäi siihen että saihan ostaja totuuden mukaiset tiedot taloyhtiön tilasta mutta näin välittäjä sanoi ja luotamme siihen. Tarvittavat minimitiedot he saivat varmasti.
Myyjä
Kaikki sujui hyvin ja välittäjä toimi ammattietiikkansa mukaisesti. Hän palveli parhaan taitonsa mukaan kaupan kumpaakin osapuolta. Saimme miellyttävää ja ystävällistä palvelua. Meidät pidettiin myös ajantasalla ja kärryillä koko projektin ajan. Saimme myös ensiasunnon ostajina uudesta asiasta tarpeeksi infoa kun vain kysyimme.
Ostaja
Ensivaikutelma: myyjän asialla. Prosessin edetessä (jo näyttöillan aikana) vaikutelma muuttui siten, että koimme myös meitä ostajia otettavan huomioon. Sovituissa aikatauluissa pysyttiin ongelmitta, vaikka tahti oli nopea. Asuntokaupasta jäi erittäin positiivinen kokonaiskuva. Osaava ja ammattimainen välittäjä.
Ostaja
1. Kaikki sujui erittäin hyvin. Ammatillisesti ja asiallisesti. 2. Ensivaikutelma syntyi siten, kun lähetin sähköpostia välittäjälle pyytäen esittelyaikaa. Tilanteemme oli akuutti, loppusuoralla jo katsottuun ja valittuun asuntoon, aivan eri kohteeseen. Välittäjä ymmärsi tilanteen ja tarttui välittömästi tilanteeseemme johtavalla tavalla, tavalla jota juuri tarvitsimmekin, epävarmuutemme johdosta. 3. Ensivaikutelma oli todella huippua. Määrätietoinen, jämäkkä, ihmistuntemusta, kuuntelutaitoa, huumoria, asiaan paneutumista täysillä, luotettava. 4. Sovitut aikataulut olivat erinomaisesti strukturoituja. Minulle sopi vain sähköpostitse yhteydenotot työni takia, tämä onnistui täydellisesti. Välittäjän sähköpostit olivat hyvin jäsenneltyjä, otsikot oli huomioitu, hyvin kirjoitettua tekstiä kokonaisuudessaan, ja mihin kellonaikaan tahansa sai vastauksia kysymyksiini sähköpostin välityksellä. Varmaa toimintaa ja tyylillä hoidettua nopeasti. Vaihdoimme kohteen nopeasti jo alustavasti meinaamastamme kohteesta tähän hänen välittämään kohteeseen. Välittäjä johti tilannetta loppuun asti kaupantekoon kiitettävällä ja luontaisella kyvyllään. 5. Yhteistyössä ei ollut lainkaan ongelmaa, sillä välittäjä hoiti ratkaisukeskeisesti kaiken koko ajan. 6. Kokonaiskuva ja päällimmäisenä asuntokaupasta jäikin mieleen se, että tahdomme tämän välittäjän seuraaviinkin mahdollisiin asuntokauppoihimme. 7. Yleinen palaute; olimme ihan alussa asuntoesittelyvaiheitamme kesän lopulla ja tällöin olimme Espoossa asuntoesittelyssä myös Re/maxin kautta. Siitäkin tuli hyvä vaikutelma. Mutta kyllä Rasmus veti parhaimman tuloksen loppuun asti!! Hyvä Rasmus, onnea ja menestystä tuleviin asuntokauppoihin! Jäit meidän mieliimme ja olet mielessämme varmasti tulevaisuudessakin, kun siinä omassa uudessa kodissa asumme. Varmasti muistelemme niitä yllättäviä käännehetkiä, kun piti olla jo toisessa asunnossa tarjouksen teko, niin peräännyimme siitä ja vaihdoimme tähän. Se ei olisi ollut mahdollista, ilman näin pätevää välittäjää. Hän todella välitti meistä muutenkin. Tällaisen tunteen ainakin me saimme!!! Suuret kiitokset meiltä Rasmukselle!!!
Elina Ekström, Ostaja
Kaikki meni sovitusti,välittäjän persoona todella sopiva välitystyöhön. Hän on aktiivinen ja innostava.Jos tarvitsen joskus kiinteistövälittäjää,tiedän minne otan yhteyttä!
Anu Helpinen, Ostaja
Välittäjä oli hyvin tavoitettavissa, piti sovitusti yhteyttä ja toiminta oli ripeää. Myös ostajan toiveet huomioitiin hyvin.
Ostaja
Kasvavat luvut
Joihin voit luottaa
välittäjää
asiakkaista suosittelee
eniten myytyjä asuntoja maailmassa
Arviokäynti
Kutsu minut maksuttomalle arviokäynnille
Kun kutsut minut maksuttomalle arviokäynnille, tutustumme yhdessä kohteeseen ja saat asiantuntevan ja realistisen arvion asuntosi hinnasta.
Ota siis ensimmäinen askel kohti onnistuneita asuntokauppoja ja kutsu minut arviokäynnille.
Varaa arviokäyntiOstotoimeksianto
Apua myös asunnon ostoon
Sopivan kodin tai vaikkapa sijoitusasunnon löytäminen voi olla haastavaa. Miksi et antaisi osaavan välittäjän auttaa asunnon ostossa?
Kerron mielellämme lisää RE/MAX Easy -ostotoimeksiannosta ja muista palveluistamme asunnon ostajille.
Ota yhteyttäTällä hetkellä
Välityksessä olevat kohteeni
Millä alueella toimin
Toimialueenani on koko pääkaupunkiseutu ja sen lähialueet. Olen saanut tutustua urani aikana lukemattomiin eri postinumeroihin. On iso kyky osata hahmottaa kokemuksen kautta se, millä myyntivalteilla ja faktoilla eri alueita kannattaa mainostaa. Suurin intohimoni välittäjänä on kohteiden hinnoittelu ja taito saada hinta osumaan kohdalle. Tunnen eri alueiden hintatasot ja tiedän mitkä yksityiskohdat milläkin alueella liikuttaa hintaa ylöspäin tai alaspäin.
- Helsinki
- Vantaa
- Espoo
- Uusimaa
Menestynyt kiinteistönvälitysliike Helsingissä
RE/MAX Elegance on menestynyt kiinteistönvälitysliike Helsingissä. Vahva kokemus kantakaupungin asuntojen myynnistä on nostanut meidät yhdeksi Suomen ykköstoimistoksi. Toimialueenamme on koko Uusimaa. Toimistoltamme löytyy osaajia keskustan arvokoteihin kuin myös kiinteistöihin. Kansainvälisyys ja digitaalisuus asuntokaupan edelläkävijänä antaa asiakkaillemme etulyöntiaseman myynnissä.
TutustuJätä lomakkeella
Yhteydenottopyyntö
Jätä minulle yhteystietosi ja viestisi, niin olen sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Ota yhteyttä!
Rasmus Parkkila
Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV
RE/MAX Elegance | Tici-taca Oy Y-tunnus: 2814160-6